tiistai 8. tammikuuta 2013

Sisustuskärpäsen purema!


Joka kevät iskee sisustusinnostus ja tänä vuonna se iski jo hyvin varhaisessa vaiheessa. Mahtaako johtua osaksi siitä, että ulkona sataa vaan vettä ja vettä niin että lumi sulaa pois ja tuntuu ihan kuin olisi jo maaliskuu. Pirullisia ovat myös vaatefirmojen kuvastot, jotka tipahtivat postiluukusta heti joulun jälkeen. Sanomattakin varmasti selvää että laitoin jo kevätvaate tilauksen menemään H&M:ään. Elloksen kuvastossa iskin silmäni yllä näkyvään Olivia-puuvillavoileeseen. Ei mennyt montaa tuntia kun naputtelin kangaspakan ostoskoriin ja tänään hain jo kankaani postista. Lisäkoukutuksen toi toki se, että sähköpostiin paukahti tarjous -50% kalliimmasta tuotteesta. Eipä jäänyt viiden metrin kangaspalalle enää paljoa hintaa. Kaveriksi kankaalle nappasin vielä parit nukkumatyynyliinat, perhosia niissäkin. Kankaasta olisi nyt tarkoitus ommella kahdet verhot makuuhuone/olohuone/ruokailuhuone/työhuone -huoneeseeni (jaa miten niin asun yksiössä?).

Rakentelin kankaan kaveriksi värikarttaa verhon väreistä. Jotain muutakin uutta kaipaisin asuntooni kuin vain verhot. Sohvalle voisi hankkia parit tyynyt, tai sitten ommella itse jostain yhteensopivasti kankaasta. Sängynpäällä olevat isot tyynyt ovat ne myös vailla uusia päällisiä, olleet jo viime vuodesta ja nyt alan jo todella kyllästyä joulunpunaisiin sydänpäällisiin, vaikka ne söpöt ovatkin. Ei vain sovi asuntoon. Tällä hetkellä asuntoni on aika räikeän pinkki, mutta kevättä kohden voisin siirtyä murretuimpiin ja pastillisimpiin värisävyihin. Monta kesää in ollut turkoosi/limenvihreä yhdistelmä ei nyt enää kiinnostaisi yhtään! Ehkäpä täksi kevääksi siis jotain uutta! Verhojen muodossahan sitä jo tulee toki, mutta noin muutenkin. Keltainen on muuten ihan minun ykkösinhokkiväri, mutta verhokankaassa se näyttää kovin keveältä ja söpöiseltä. Maku muuttuu?

Alemman kollaasin tyynyt ovat kaikki henkkamaukasta. Haaleaa sinistä ja vaaleanpunaista kenties? Ruskeaan sohvaani ne ainakin sopisivat ja vanhat tyynyt voi hyödyntää kivasti ompelemalla vain uudet päälliset. Katsotaan, mihin suuntaan projekti etenee... Olen innoissani!


2 kommenttia:

Essu kirjoitti...

Ihania värejä ja kuoseja. Tulisipa kevät jo pian!

Henni kirjoitti...

Niin saisi kyllä tulla, alkaa tää talvi jo kyllästyttää! :)