keskiviikko 25. marraskuuta 2009

Jos ei lunta pian sada..

... Voi ikkunan koristella silkkipaperilumihiutaleilla. Enää ei ikkunantakana oleva vesisade harmita yhtään, kun ikkuna on jouluisan näköinen. Kummitytön kanssa yhdessä askarreltiin

Sydämet taitaa kuulua perinteisesti jouluun...

Ensimmäiset joulutortut myös paistettiin. Mansikkamarmeladi on mun makuun enemmän kuin luumuhillo. Kaivoin myös joulunpunaiset kahvikuppini esiin kaapista ja niistä tarjoiltiin lämmintä glögiä.

Joulu kaipaa myös suklaata. Perinteeseen kuuluu syödä jouluisin Geisha-laatikko, mutta jos näin joulunalun kunniaks aloittelis noilla Ahaa-suklailla ja siirtyisi sen jälkeen Geishaan.
Kauheesti en ole vielä ehtinyt joulua ajattelemaan kun aika tuntuu olevan kortilla jo nyt, mutta näillä on hyvä aloittaa. Niitä muita joulukoristeita, -kortteja ja joululahjoja ajatellaan sitten lähempänä joulua kun myyjäiset on ohitse ja on aikaa taas tehdä muutakin...

lauantai 21. marraskuuta 2009

omituisten otusten kerho

Mä oon tänä syksynä huomenna että oon taas rakastunu yhteen väriin jota olen aina ennen inhonnut. Nimittäis liilaan... Oon pikkuhiljaa haalinut ympärilleni kaikkea liilaa, ja ostin jopa ensimmäiset liilat vaatteenikin. Voi olla ohimenevää, tosin mun viha ruskeaa kohtaan muuttui rakkaudeksi ja on ollut sitä jo viiden vuoden ajan eikä loppua näy.

Omituinen liilakukkanen kaktus. Laitan myyntiin ja salaa toivon ettei kukaan osta sitä, että saisin sen omalle hyllynreunalleni kököttämään. Tosin aina voin tehdä itselleni uuden, jos joku muukin tähän ihastuu ja sen itsellensä haluaa.


Tämä kuva on vaan antamaan osviittaa siitä, minkä väriset lapaset on oikeesti, salama vääristi seuraavaa muuten parempaa kuvaa...

Eli siis, tän syksyn ensimmäiset lapaset. Tehty välityönä, aina silloin kun yritystyöt alkoi tympimään ja piti saada muuta ajateltavaa. Lankana seiskaveikka ja Katian Topi-lanka. Tuli ihanan muhkeet ja lämpöset lapaset, ja sen verran reilun kokoset että talven pakkasilla näihin mahtuu sisään toisetkin hanskat.


Huomenna myytävät kaktukset paketeissa. Hinnat vielä kun jaksais näihin laittaa.
Mulle iski uupumus, mutta toisaalta on ehkä ihan hyvä ottaa tää ilta rennosti, että jaksaa huomenna myyjäisissä. Oon pikkuhiljaa jo alkanu kääntämään ajatukseni jouluun, vaikka päätin että joulua ajatellaan vasta myyjäisten jälkeen. Tosin oli ei oo kovin joulunen kun ulkona oli tänään kymmenen astetta lämmintä ja rappukäytävästä lensi kärpänen sisään asuntoon. Kärpänen. Marraskuun lopulla. Nyt se on pörränny ympäri mun pikkukämppää jo useemman tunnin ajan, muutaman kerran oon jo meinannu saalistaa sen, mutta antaa sen nyt olla. Kunhan ei tuu häiritsemään mun yöunia, se on meinaan sen ötökän loppu sitte. Mutta niin, joulu, kyllähän se mun puolesta saisi jo tulla, ja lumi myös. Ja se loma, sitä odotan... Oon miettiny, että millon se uupumus iskee ja päättäny että markkinoiden jälkeen saa vasta antaa sille periksi. Vielä siis pari viikkoa pitää jaksaa samaa tahtia kuin koko syksyn on jaksnut. Mutta mä rakastan tätä yrittäjyysjuttua, niin paljon opittavaa ja tekemisenmeininkiä. Normaalikoulu tuntuu niin puulta tän rinnalla. Tosin eipä tässä oo ehtiny paljon tunneilla olemaan. Onneks opettajat on kannustavia tän yrittäjyyden suhteen ja ollaan aika vapaasti saatu tehdä sitä mitä halutaan. Unelmia...

Tänään soi: Rölli - Omituisten otusten kerho

torstai 19. marraskuuta 2009

Tuotekuvia Örkeistä ja Akkeleista

Huh huh! Tuntuu että syysloman jälkeen aika on mennyt ihan salamana eteenpäin ja meidän nuori yrittäjyysjutut on vieny kaiken vapaa-ajan ja oikeestaan kaiken kouluajankin. Nyt saa jo vähän huokaista kun ensimmäiset tuotteet alkaa oleman hyvin valmiina ja sunnuntaina suunnataan ensimmäisille markkinoille. Seuraavat kolme viikonloppua meneekin sitten erilaisissa myyjäisissä. Kiinnostusta ja ihastusta ollaan jo saatu ja tietenkin toivon ettö kova uurastus olisi jonkin arvoistakin, tosin tavotteet ei ole korkealla, mutta jos nyt edes muutama omatekonen tuote saataisiin myydyksi :)

Akkelipussukoita. Näitä aion ommella lisää heti kun ompelukone tulee takaisin huollosta. Sekun meinaan päätti mennä hieman hankalaa aikaan rikki :s


Neulekaktuksia, näitähän voi käyttää myös neulatyynyinä


Örkkikankaasta valmistettuja pussukoita. Vihdoinkin minullekin kerrottiin miten helposti saa ommeltua siistin pussukan. Pussukat ovat kooltaan noin 13cm x 13cm, 15cm x 15cm, 18cm x 18 cm ja muutama välikokoinen


Örkkityynyliinoja myös löytyy. Näiden koko on 50cm x 60cm. Markkinoita varten pakattuina, hinnat vaan vielä puuttuu



Tämmöisiä siis. Uskon että seuraavatkin viikot tulevat olemaan kiireisiä. Monia tuoteideoita emme edes ehtineet toteuttamaan, jos sitten seuraaville markkinoille tai sitten joulun jälkeen aloittavaan nettikauppaan. Lisää kuvia INTO NY:n sivuilta. Minä suuntaan nyt viimeistelemään vielä kaktuksia, huomisesta on tulossa kiireinen päivä, monta asiaa on vielä hoidettavana ennen sunnuntaita. Tervetuloa siis Wiurilan joulumyyjäisiin ostoksille!

perjantai 13. marraskuuta 2009

Tampereen Kädentaitomessut 09

Koulun kanssa tehtiin tänään matka Kädentaitomessuille Tampereelle. Ensimmäinen kerta kun kyseisillä messuilla kävin, mutta ei varmasti viimeinen! Nähtävää ja kaikkea ihanaa oli vaikka millämitalla. Pussukoita katsottiin, lähinnä haettiin mallia, että miten omat pussukat olisi helpoin toteuttaa. Paljon oli kaikkea huovasta tehtyä, helmiä, skräppäystarvikkeita ja lankoja. Japanilaisia kankaita oli monien töissä ja tän syksyn ehdoton hitti, pampulalangat, pilkottivat monesta kojusta. Harmillista oli ettei messuilla saanut kuvata. Kiire meinasi tulla, kolme tuntia oli kovin lyhyt aika ja muutamaksi lisätunniksikin olisi riittänyt nähtävää. Kivat messut kaikenkaikkiaan!

Ja sitä saalista... Sitä kertyi taas. Tosin tällä kertaa olin miettinyt jonkunlaista budjettia ja siinä onnistuin pysymään. Heijasinlanka Kauhavan kangasaitalta. Kankaat PeeKaasta. Ihania nauhoja Peikonpojalta. Koigulankaa olin jo useamman kuukauden kuolannut Titityystä ja messuhintaan sitä ostin kaksi vyyhtiä. Ihanat värit! Skräppipapereita vähän myös, mutta nimi ei jäänyt mieleen että mistä.

Nauhat vielä lähikuvassa. Ja nyt lähtö joulukortti- ja skräppäysvalvojaisiin!

sunnuntai 8. marraskuuta 2009

Sukkahullu

Tilaustyönä tehdyt sukat vihdoinkin valmiina, kuvassa vielä päättelemättä mutta nykyään jo päätellyt ja tilaajalle toimitetut. Sukat kokoa 37, 42 ja 47. Lankana kaikissa Novitan Nalle ja samalla kaavalla kaikki sukat toteutettu, palmikkoa siis kaikissa. Toivottavasti näistä tuli mieleiset, vaikka vähän kauemmin kestikin saada nämä valmiiksi mitä olin lupaillut.

-----

Tänään on vietytty isäinpäivää sohvalla laiskotellen. Sekä leivottu kääretorttu! Aina tämmöisiä viikonloppuja. Ja loputkin lumet on taas sulaneet pois ja tilalla on taas märkää ja pimeää. YHYY! Perjantaina oli niin ihana ilma kun oli niin jouluisaa, kuuntelin jopa tämän vuoden ensimmäiset joululaulut kotiin ajaessa :) Toivottavasti saadaan valkea joulu!

-----

Ja tän löysin jostain blogista ja pakko oli mennä katsomaan mitä mun neulehoroskooppi kertoo :)


LEIJONA (24.7.-23.8.)
Rakastat haasteita, mutta masennut helposti kun neule ei edistykään suunnitelmiesi mukaan ja hylkäät sen herkästi UFOksi ja aloitat uuden mielenkiintoisemman neuleen. Sinulla on useita keskeneräisiä neuleita ja neulot niitä kaikkia yhtaikaa. Kokeilet mielelläsi uusia neulepintoja, mutta pitsineuleet ovat heikkoutesi. Neulot mielelläsi kauniita, mutta et niin käytännöllisiä neuleita. Kuinka monta pitsihuivia ihminen todella tarvitsee? Rakastat luksuslankoja ja sorrut usein ostamaan lankaa, vaikka et sitä tarvitsisikaan. Osallistut lankahamsterikisaan joka vuosi, menestymättä.
Lempilankasi: Aidot luonnonmateriaalit, mahdollisimman kalliit langat.

Horoskooppi Ullasta

-----

Tunnistan niin hyvin itseni tästä tekstistä :) Hyvää isäinpäivän jatkoa!

tiistai 3. marraskuuta 2009

marraskuun iltana...

...täällä istutaan punaset sukat jalassa keittiön lattialla ja nimetään sukat uusiksi lempparisukiksi...

... ihmetellään miten sukkien kärkikavennus on tehty ja miten itse osais tehdä näin kivat sukat kuin nää mamman aikoinaan tekemät...

...käännellään ympäri jouluisia patalappuja ja mietitään ompelukoneeseen tarttumista...

... nyplätty joulutontunpää hyppää vastaan tietokonepöydällä...

... ja hyvin omituisen näköiset mutta herkulliset pikkupizzat odottaa että joku sais siirrettyy ne jääkaappiin...
...ja koko huoneisto tuoksuu mausteille kun maistekutsuilta tilatut mausteet on nostettu pöydälle...
...illan jatkuessa jatketaan tilaussukkien tekemistä, mietitään yritykseen tuotteita ja kuunnelleen musiikkia, teetäkin vois keittää...
---tänään soi: The Baseballs - Umbrella