maanantai 28. joulukuuta 2009

Lahjomuksia

Tätä lyhtyyn tehtyä jouluhuonetta jo esittelenkin vilaukselta mutta laitanpas nyt vähän enemmän kuvia näkyviin



Yleisilme. Lyhty on ostettu Tarjoustalosta. Kuusikulmainen ja kun oven avaa niin kaksi "seinää" aukeaa samalla, eli tänne oli helppo sijoitella tavaroita. Lattia on tehty tiimarista ostetusta tabletista ja liimattu ensin pahville ja pahvi sen jälkeen lyhtyyn sisään.


Nalle on omista varastoista ja istuu itse tekemälläni tuolilla. Tuoli on punottu hammastikuista ja paperinarusta. Pehmusteet ompelin itse, samoin nallen tonttulakin. Viltti on askarteluhuopaa


Eurominis lasipurkissa on itse massailtuja piparminttukarkkeja. Lyhty eurominis sorvauksista, sisällä lasten kakkukynttilänpala


Kynttiläteline on koruosista ja palasta puutablettia. Kynttilät kakkukynttilöitä, joita poltettiin vähän päästä. Pöytän on eurominis jonka maalasin osmocolor vahalla


Enkelikorista on tiimarista, samoin nurkassa näkyvä kelkka ja lyhdyn ulkopuolella oleva huopasydän.


Porokin on hypänny sisälle lyhtyyn ja katselee sieltä maisemia. Tiimarista.

---

Kamuille tein tämmöiset sukat, samaan tapaan tehdyt kuin nämä. Toiseen pakettiin käärin nämä valkoiset, joissa lankana Novitan Luxus Wind. Toiset sukat unohdin kuvata kun näiden tekeminen jäi vähän viimetippaan ja hirveällä kiireellä ehdin ne jo paketoimaan ennenkuin muistin koko kuvaamisasii. Mutta lankakerä näkyy kuvassa, eli siis samanlaiset sukat mutta lankana Vuorelman Veto turkoosina. Toivottavasti olivat vain oikeankokoisia.


Nämä sukat ei menneet lahjaksi kellekkään vaan aattoa edeltävä iltana näitä aloitin itselleni tekemään ja aattoiltana sainkin jo valmiiksi. Lankana on Novitan Puroa, sävyt kanervikko ja tundra. Molempia lankoja vuorotellen neljä kerrosta. Tosin yksi kerä kanervikkoa ehti häviämään johonkin ja kun sitä ei mistään löytynyt niin toisen sukan kärjessä on pelkkää tundraa. Ja tyhmänä laitoin lankakerän noin keskeltä puoliksi ja toisesta puolesta ei lankaa riittänytkään enää kärkikavennuksiin joten toi kärjen kavennus on vähän omituinen mutta jalassa ihan toimiva :) Enkä tietenkään voinut odottaa että pääsisin ostamaan uuden kerän niin piti vähän improvisoida ja huonostihan siinä siis kävi. Noh, kelpaavat kyllä itselle. Kuvittelin että puro kutittaisi paljon enemmän jaloissa kun se on pelkkää villaa ja mulle ei toi villa oikeen käy, mutta yllättävän pehmeää se olikin eikä ainakaan vielä oo jalat kutissu. Tosin en tiedä että miten hyvin nää mahtaa kestää käytössä, kuluvat varmaan aika äkkiä...
---
Joulu meni täällä rauhallisissa tunnelmissa. Sain astioita, ihanan Aappa-pussilakanan ja tarpeeseen tulevan imurin. Sekä suklaata. Joulupäivä ja Tapaninpäivä menivät monopolyn, wiin ja simsin parissa ihan vaan kotosalla. Vihdoinkin on saanut vaan olla ja möllöttää, kyllä onkin ollut tarpeen kiireisen syksyn jälkeen. Ja vielä viikon saa lomailla, jippii!!!
---
Tänään soi: Pixie Lott - Boys and Girls

perjantai 25. joulukuuta 2009

Rauhallista Joulua!


Tänään ja eilen olen nauttinut kiireettömyydestä. Lahjat tulivat valmiiksi sittenkin ajallaan ja nyt saa vaan napostella suklaata ja röhnätä sohvalla! Lahjaksi menneistä tavaroista lisää myöhemmin, kuvassa oleva jouluinen lyhty lähti myös lahjaksi, siitäkin laittelen lisää kuvia kunhan jaksan, nyt on aika joulusaunan!

keskiviikko 16. joulukuuta 2009

Ei enää niin montaa yötä jouluun...

Mä olen tässä viime viikkojen aikana koittanut aina pikkuhiljaa yrityshommien ohella tehdä jotain pientä jouluista. Nyt kun kaikki markkinat on jo ohi ja huomenna mennään viimeisen kerran ennen joulua myymään, on myytäviä tuotteita sen verran ettei niitä enää ole käytännössä tarvinnut tehdä yhtään. Ja onhan se kiva että asunto on jouluinen :)


Turussa käytiin tossa kuun alussa ja ostin silloin tommosen pajukehikon kukkatukusta. Tähdet on Jyskistä, tontut Tiimarista parin vuoden takaa ja sydämmet itse tehtyjä. Kaikki kiinnitetty rautalangalla. Pöydälle laitoin kun en viitsinyt alkaa naulailemaan seiniä...


Tältä näyttää dvd-hyllyn päällinen. Jouluhylly ;)


Pienempi oksakehikko. Samalla menetelmällä tehty kuin isoveljensä


Koska oikea joulukuusi ei tähän asuntoon mahdu, oli äiti ostanut mulle Kaarinasta jostain sisustusliikkeestä sopivamman kokoisen kuusen. Tilda poro vahtii vieressä, ettei tontut pääse liikaa riehumaan


Toinen tilda juttu. Kesällä jo esittelin alesta ostamani Tildan Joulu-kirjan ja sen kaavoilla on pipariukot tehty. Kangastussilla piirretyt silmät et näkyneet noin tummassa pellavassa, joten silmiksi ukot saivat pikkuruiset napit. Ja kehikko on samasta paikasta kuin edelliset. Ja hyvään paikkaan laitoin tän kiinni, roikkuu meinaan oven saranan paikassa :)



Joulutaulut oli suunnitteilla jo viime jouluna ja nyt ne tein ja seinäänkin sain. Noi Minna Immosen kuvat on niin ihania. Taulujen ylipuolella rautalanka enkelit, ostettu Kodin Terrasta


Kynttilöitä en koskaan polta, mutta ihastuin Prismassa tähän tuikku"telineeseen". Löytyipä mun kaapeista vielä punaisia kynttilöitäkin, mistä lie sinne ilmestyneet...


Marraskuun lopulla kävin ostamassa joulua kotiin. Purkki on arabiaa, tän vuoden sarjaa ja kaitaliina löytyi Hemtexistä. Purkkiin piiloitin suklaata ja sieltä sitä olen jo useamman kerran napostellutkin


Muutama jouluinen patalappu lisää, osan näistä jo vissiin täällä julkaisinkin.


Tänä vuonna lähti tuttaville tämmöisiä joulukortteja. Tosin ilman noita pipariukon reunaviivoja. Viisaana laitin kortit kuorien sisään ennen kuin ehdin kuvan ottamaan, mutta näitä oli siis kolmen värisiä: tummanpunainen, turkoosi ja sammaleenvihreä.


Huominen päivä on vielä koulua, sitten alkaa pitkä joululoma. Ja silloin saa ottaa rennosti. Syksy on mennyt niin nopeasti etten olisi ikinä uskonut. Ja tuntuuhan se vähän tyhmältä laittaa joulua tänne omaan asuntoon kun koko joulun viettää lapsuudenkodissa mutta siihen joulufiilikseen oli päästävä jo "ajoissa". Saatiin muuten sitä luntakin, jee! Ja pakkanen, joka tunkee sisään joka ikkunasta niin että ilman vilttiä ja villasukkia ei täällä pärjää. Joululahjat on vielä pahasti kesken, niistä lisää myöhemmin. Nyt on iltapalan aika, koska tää blogin päivitys kesti aiottua kauemmin, kone taas sekoili jotain... Jos en ennen joulu kirjoita niin toivotan kaikille HYVÄÄ JOULUA! syödään kinkkua (ja suklaata) niin että napa nitisee! ;)
Tänään soi: Tulkoon Joulu

perjantai 4. joulukuuta 2009

Pussukoita


Viime keväänä brodeeratut akkelit pääsi jälleen pussukoiksi. Ylemmät meni myyjäisiin myyntiin ja alempi kaverille synttärilahjaks. Sitte kun taas innostus niin teen näitä vielä muutaman lisää, nyt jostain syystä vaivaa laiskuus. Huomenna viimeiset myyjäiset ennen joulua, sitte voikin keskittyä joululahjoihin, pientä paniikkii niissäkin...

Tänään soi: Lenka - Trouble Is A Friend