Hups! tulipa noista kuvan örkeistä pikkusia! mutta tommosia on siis suunnitteilla. INTO NY suuntasi eilen Turkuun Eurokankaaseen ja Raision Ikeaan. Takaisin tuloreissulla auto oli täynnä kankaita ja tyynyjä sekä oikein keveitä kukkaroita.
tiistai 27. lokakuuta 2009
sunnuntai 25. lokakuuta 2009
kaaos ei karkaa, se seuraa mua!
Pitkästä aikaa taas. Ja vaikka mitä on tapahtunut. Syysloma meni ja tänään siirryttiin talviaikaan. Koulussa on ollut niin kiireistä etten ole edes bloggaamaan ehtinyt. Iltaisin olen ollut niin väsynyt tai menossa ettei ole vaan yksinkertaisesti ollut aikaa. Tai edes mitään kerrottavaa, koska käsityörintamalla on ollut hiljaista. Sukkatilaus on edelleen yhden sukan verran kesken, eli sen takia en oo mitään kummaa ehtinyt neulomaankaan. Yhden sukat tein pikapikaa serkulle synttärilahjaks syysloman kahden viimeisen päivän aikana, mutta koska sukat laitettiin pakettiin kaksi minuuttia valmistumisensa jälkeen ja luovutettiin synttärisankarille samantien, en muistanut ottaa edes kuvaa. Hyvin olivat kuitenkin samanlaiset kuin Vadelma-sukat, vähän pidempi vartiset vaan ja lankana oli Novitan Wind Luxus sininen, joka oli ihanan pehmeää lankaa. Kävin tätä lankaa siis hamstraamassa Euromarkitin uudistujaisista. Lankamenekki oli noin kolme kerää.
-------
Mutta siis asiaan, joka on viime viikkoina varastanut kaiken aikana. Tuntuu että viime viikollakin vietin kaikki illat koulussa ja sama meno on luultavasti jatkumassa. Syksyllä oli puhetta nuori yrittäjyys ohjelmasta ja meiän koulusta syntyikin aika monta yritystä. Myös minä ja kolme luokkakaveriani perustettiin oma nuori yritys, INTO NY. Ny perässä tulee lyhenteestä nuori yrittäjyys ja on siis kaikkien tämmöisten yritysten tunnus. Yrittäjyys kestää vuoden verran, eli oma yritys täytyy keväällä lopettaa. Katsotaan miten lähtee käyntiin. Oon tosi innoissani tästä ja tuotesuunnittelu on käynnissä kovaa vauhtia. Muutamilta joulun markkinoilta varattiin jo myyntipaikka ja siksi tässä vähän on paniikki iskemässä kun jotain myytävää pitäisi olla jo kuukauden päästä. Mutta intoa täynnä mennään.
-------
Ja lauantaina mentiin Turkuun Osaava Nainen -messuille. Äitini järjesti matkan ja bussi oli täynnä naisia. Ja ostoksia...
Yhteiskuvaa mitä tarttui mukaan

Helmien talosta ostin koru-osia. Tosin ajatuksena tehdä ainakin osasta jotain kivaa nukkekotiin, jonka oon jättäny täysin huomiotta viime aikoina. Ostin myös muutaman tommosen kivan kiven, joista siis katsotaan jos jossain vaiheessa sais sen korun aikaan.
Virkkukoukkusen osastolta tämmönen saalis. Kaksi oikeanpuoleista korttia tuli yllätyspaketista, joita oli varattuna koukkusen facebook kavereille. Ja koska faniporukkaan kuulun, kävin oman pussini noutamassa. Puikkopussin ostin, oli niin ihastuttava. Sekä muutama muu kortti ja yks rintaneula lisää. Nää tuotteet on vaan niin ihania :) Ja iso kiitos paketista!
Sysimetsä Designilta värjättyä pitsiä ja vessaan väreihin sopiva pyyhelaatta. Tosin en vielä keksinyt mihin sen laitan, täytyy varmaan käydä ostamassa uusi pyyhenaulakko. Sk-puiset on hyshysjuttu, joka paljastetaan ehkä jossain vaiheessa, samoin Hello Kitty pussin sisältä kuuluu jouluun.
Sinooperin osastolta Tilda-kangastilkkuja ja Heinikalta kukkia.
Äiti sai ryhmänjohtajan lahjaksi Novitan pussukan jossa oli toi uusin lehti, mitä en onneksi ollut vielä ehtinyt ostamaan, joten se on nyt mun. Tilasin messuilta vuodeksi itselleni Ihana -lehden ja tilaajalahjaksi sain tommosen Fiskarsin monitoimilaitteen. Vielä en oo tutustunu mitä toi pitää sisällään, mut joku paperileikkuri siin ainakin oli ja viisi muuta toimintoa. Ja uusimman Ihana lehden sai messuilta mukaan.
-------
-------
Ja tältä näyttää tällä hetkellä ruokapöytä. Kaivoin ompelukoneen esiin ja tein joulujuttuja. Vähän olis vielä ommeltavaa edessä, mutta taidan jättää huomiseen, tai oikeastaan ylihuomiseen koska huomenna on niin kiireinen päivä etten varmaan ommella ehdi. Mut nyt iltapalaa ja nukkumaan, että pääsee huomenna taas Turkuun...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)