huh huh, onneks kaikista pahin joulustressi taitaa olla jo ohi. kaikki lahjat on valmiina ja paketoitu ja muutenkin alkaa paikat olla jo joulukunnossa. huonetta pitää viel siivota kun sen paketoidessa sain uudelleen sotkuun. nyt on taas aikaa päivitellä blogia kun koulukin loppu. viime viikko oli aika kiireinen ja kaikki illat vaan ahersin lahjojen parissa. näistä hys-hys jutuista ei vielä kuvia, joulun jälkeen sitte. mut jotain muuta kylläkin.
koska en vielkään osaa käyttää tätä bloggerii kunnolla, varsinkaan noiden kuvien lataamisen suhteen, on nää kuvat vähän hassussa järjestyksessä. mut ylhäällä siis joulukortit joita tänä vuonna ihmisille lähettelin. ihan tyytyväinen olen, vaikka toi lumiukko ei edelleenkään vastaa ihan sitä mitä olisin halunnu, no mut mun piirrustustaidot tietäen ei voi mitään mestariteosta edes olettaa. lumiukko siis ite tehty ja kopiokoneella napsin kopioita, oli sekin aika hauskaa hommaa kun yksitellen kopioi samalle paperille. välillä oli ukot ylösalaisin päällekkäin.
ostamistani kankaista syntyi tämmönen joulukranssi. koneella ommellen olis tullu siistimpää jälkee mut tossa valkosessa tähdessä toi röpsöttävä reuna näyttää aikast hyvältä.
kummitytölle tuli tehtyy muutamat maisapaidat kun vanhoista lähtee kuulemma kuvat irti, eipä kauheen montaa pesua kestä noi silitetyt kuvat. vaikka on vissiin vanha paita ollut aika kovassa käytössä. nää ei nyt mee joulu- eikä nimpparilahjaks vaan muuten-vaan-lahjaks kun ne nyt tälleen ennen joulua vasta valmiiks tuli. lisäks valmistu neidille vihdoin vihreet villasukat. niitäkin sukkii kudottu uudelleen vissiin jo muutama kuukausi mut minkäs sille voi ettei mikään meinaa tulla valmiiks. no parempi myöhään... niistä ei nyt kuvaa kun ovat vielä päättelemättä (illa projekti) mut ovat siis ihan vaan tavalliset vaaleenvihreet nalle-langasta kudotut sukat.
tässä otos viime sunnuntain projektista. istuin ompelukoneen vieressä kuusi tuntia ja saalis oli 16 patalappua. kaks paria lähtee kavereille myöhästyneiksi synttärilahjoiksi ja kummitädeille lähtee joululahjoiks molemmille yks pari. noi ruskeet pidän itelläni sekä yhdet vaaleensiniset jotka ei onnistuni niin hyvin. kuvio on ite suunniteltu, lisää tästä kuviosta valmistettuja tuotteita myöhemmin.
vielä vähän tekemistä siis riittää ennen joulua. voikun saatais vaan lunta, tympii tämmönen ainainen pimeys...