tiistai 29. huhtikuuta 2014

Hiirenkorvat - neulottu kolmiohuivi


Aina välillä käy niin, että lähtee vaan neulomaan jotain ja keksii uusia juttuja työn edetessä. Tämä huivi oli juuri sellainen projekti. Kliseisesti voisi sanoa että alussa oli vain lankaa ja puikot. Ja niistä lähdettiin eteenpäin. Istuin viime viikon maanantai-illalla katselemassa telkkarista Harry Potteria ja pitääkseni itseni hereillä leffan loppuun asti ja välttääkseni tylsistymisen, nappasin lankakopasta kerän vihreää lankaa ja 60cm pyöröpuikot. Voisin koittaa tehdä huivia eli luodaanpa alkuun 5 silmukkaa ja lähdetään neulomaan. Ainoa vaatimus oli että huivista tulee kolmio ja niinpä lisäilin aina oikealla puolella reunoissa ja keskellä silmukoita, huivi kasvoi siis aina oikealla puolella neljän silmukan verran. Neulottuani kolme kerrosta ainaoikeaa, mietin että toisaalta voisihan huiviin tehdä jonkun pienen erikoisuuden ja niinpä nurjalla kerroksella neuloinkin oikeaa neuletta myös. Hei, sehän näyttikin aika kivalta, jatketaan tästä.



Ensimmäinen kerä meni ja loppui ja eikun uutta jatkoksi vaan. Neuloessani mietin koko ajan, että huivin reunaan voisi kyllä koittaa jotain pitsintynkääkin vääntää. Lanka toi mieleen ulkona parasta aikaa heräävän luonnon ja erityisesti koivut. Syntyi ajatus tehdä reunaan muutama lehtikuvio. Niinpä yhtenä aamuna selasin innoissani Haapsalun-huivi -kirjaa ja iltapäivällä vielä uudelleen äitini luona jotain hänen huivikirjaansa. Sieltä löytyi aika kivan näköinen lehtikuvio, ja niinpä nappasin eteeni ruutupaperin ja lyijykynän ja piirtelin suunnitelman paperille. Reunakohdissa pitäisi jossain lisätä aina muutama silmukka enemmän, mutta lopulta sain kuvion toimimaan. Yllätyksekseni työssä oli sillä hetkellä juuri oikea määrä silmukoita, että sain kuvion menemään tasan ja niinpä alkoi pitsineuleen osuus. Kaksi kokonaista mallikerran toistoa ja viimeisellä toistolla reunassa silmukoiden lisäykset heti kavennusten viereen, ettei seuraava lehtikuvio päässyt syntymään. Päättelyt, pingoitus ja hiphei, sehän tuli valmiiksi!



Langan olen ostanut jo muutama kesä sitten Rauman pitsiviikoilta jostain paikallisesta lankaliikkeestä ja muistaakseni se on Tekstiiliteollisuuden Teetee Elegant -lankaa. Aivan ihana lanka neuloa ja kaulassa pehmeä ja kutittamaton. Toisesta 50 gramman kerästä jäi jäljelle pikkuinen pallo, kokonaisuudessaan voisin arvioida että lankaa kului yhteensä noin 80 grammaa. Valmis pituus huivissa on noin 190cm ja korkeutta löytyy 85cm. Niin ja aikaa tämän neulomiseen meni kokonaisuudessaan vain kuusi päivää! Aivan mahtavaa, alle viikossa valmista! Tosin saatoin kyllä istuakkin menneen viikon aika tiuhasti puikot kädessä, onneksi koulussa oli vähän löysempi viikko ja ulkona&parvekkeella niin lämmintä että päivät saattoi vain kuluttaa neulomiseen. Saatoinpa saada katsottua muutaman jakson Gossip Girliäkin tätä tehdessä. Joskus kaikki osuus jossain neuleissa ihan nappiin ja tämä huivi oli juuri sellainen. Pingoituksen jälkeen lopputulos näytti niin loistavalta, että en voinut kuin hymyillä. Ja minusta tästä tuli juuri tähän vuodenaikaan sopivan keväinen ja raikas.

5 kommenttia:

Ute Lias kirjoitti...

Sinulle on haaste blogissani: http://sulatie.blogspot.fi/2014/04/111111.html

kipi kirjoitti...

Huivi on herkän kaunis! :)

Henni kirjoitti...

Ute Lias: Kiitos, täytyypä piakkoin vastata haasteeseen :)

Kipi: Kiitokset! Tykkään kyllä itse kovasti tuosta huivista ja se onkin valmistumisestaan asti ollut päivittäin käytössä :)

Anonyymi kirjoitti...

Oisko sulla ohjetta tähän huiviin ��

Henni kirjoitti...

Valitettavasti ei ole. Tähän ei ollut mitään ohjetta alunperinkään ja täytyy sanoa, että nyt en muista enää edes senkään vertaa mitä tein mitä olisin voinut vielä vuosi sitten muistaa. Keskeltä niskasta aloitin ja lisäsin reunoissa ja keskellä silmukat niin että joka toinen kierros huivi leveni neljän silmukan verran. Tuossa keskellä kulkee siis selkeä raja. Neuloin oikealla puolella silmukat oikein ja joka toisen kerran nurjalla puolella myös oikein, niin että periaatteessa jos tuota tarkastelee oikealta puolelta joka neljäs kerros on siis nurjaa silmukkaa. Tuon reunan kuvion nappasin Haapsalun pitsit kirjasta, sovitin sen vain huiviin siinä kohtaa kun huivi alkoi olla tarpeeksi pitkä ja silmukkamäärä oli sopivasti jaollinen. Tää on siis tämmöinen omasta päästä viritelty huivi :)