tiistai 15. huhtikuuta 2014

Neulejumi on ohi!




Noniin! Viikko niitten parissa tuhtatessa meni, mutta tulivatpas valmiiksi. Mä tosiaan ähkyilin silloin runsas viikko sitten, että neulotuttanut ei ole pariin viikkoon ollenkaan ja sukkaähkytys vaivaa niin pahasti, ettei neulominen huvita ollenkaan. Vaan julkastuani sen tekstin, nappasin kuitenkin puikot ja lankakerän eteeni. Netflix pyörimään ja sukat alulle! Neulonut en kyllä yhtään enempää kuin ensimmäisen sukanvarren puoliväliin asti ja seuraavan viikon ajan tuijoteltiin neuleen kanssa vuorotellen toisiamme aina ohikulkiessa että pitäiskös hommaa jatkaa. Ei olisi huvittanut ei sitten millään. Viime viikonlopun vietin veljeni seurassa vanhempieni luona heidän itsensä lomaillessa ulkomailla ja nappasin perjantai-iltana neuleen laukkuuni juuri viime tipassa ennen veljeni saapumista. Meillä oli oikein kunnon laiskotteluviikonloppu ja leffoja sekä sarjoja ehdittiin tuijotella oikein ajan kanssa. Ja kas kummaa, samalla sukatkin valmistuivat ihan kuin itsekseen!

Mallia otin vähän Neulekirjan Bones-sukista, mutta neuloin nuo oikeat silmukat ilman mitään kierteitä, sillai perinteisesti yksinkertaisella tavalla siis. 2 nurin, 1 oikein neuletta 15 kerrosta putkeen, sitten kerros oikeaa, 3 nurjaa ja kerros oikeaa. Ja toistetaan. Lankana on Novitan Nallea kivan punaisenkirjavassa sävyssä ja yksi 100grammaa riitti näppärästi molempiin sukkiin. Varsin simppelineulemalli jonka lopputulos näyttää kuitenkin hieman erilaiselta ja tuo monivärinen lankakin sopii kuvioihin hyvin. Ainoa mikä tällaisessa oikeinnurin neuloksessa häiritsee on kyllä nuo puikon vaihtumiskohdat, ne näkyvät osittain pikkuisen liiankin selkeästi. Toisaalta, ei villasukkien tarvitsekaan olla täydelliset ja mikä parasta, näiden sukkien myötä pääsin eroon siitä neulejumituksesta ja pistinkin seuraavatkin sukat taas puikoille. Ehkä tämä siis taas tästä. Joskus pieni tauko voi auttaa paljonkin!

Ei kommentteja: