torstai 27. helmikuuta 2014

Pitsiset nilkkasukat



Kolmas sukkapostaus jo peräkkäin, nyt on kuulkaas puikot sauhunneet. Nämä ovat toiset viikonlopun urheilunseurannan aikana valmistuneista sukista. Raitasukkien vaaleanpunaista jäi jäljelle vielä aika paljon, joten kävin sunnuntaiaamusta ostamassa paikallisesta tarjoustalosta uudet puikot ja laitoin sukat alulle. Näistä tuli ensimmäiset koskaan tekemäni nilkkapituiset sukat, sillä en uskaltanut lähteä tekemään pitkää vartta ja hyvä etten tehnyt, sillä lanka ei kyllä olisi riittänyt. Ehkä yhden kuvion verran olisin vielä saanut molempiin sukkiin lisää pituutta tästä kerästä, eli paljoa ei ylimääräistä lankaa jäänyt. Neulepintaan otin mallia näistä, pikkuisen itse muokaten ja reikäinen pitsineulos on kyllä aika söpöistä. Tästä langan väristäkin tykkään, harmi kun tätä ei enää nykyään saa, sillä kyseessä on Novitan Opi villasukka lanka, joka myyntiin loppuun jo vissiin vuoden 2012 loppupuolella. Viime keväänä tein toisesta kerästä nämä ja tästä toisesta tuli nyt nämä sekä raitoja viime kertaisiin raitasukkiin. Väri on kyllä kivan pastellisen hempeä. Ja koska päivä pitenee, niin ehdimpä töitten jälkeen nappaamaan kuvat päivänvalon aikaan vielä parvekkeellakin. Näistä innostuneena laitoin puikoille uudelleenkin vähän erinäköistä pitsineulepintaa, seuraavaksikin siis varmasti vielä lisää sukkia!

Ei kommentteja: