maanantai 5. tammikuuta 2015

Alkujumi




Vuosi ehti jo pitkälle ennen kuin minä endin tänne saamaan vuoden ensimmäisen kirjoituksen aikaan. No ei sentään ihan liian pitkälle vielä. Joululoma on mennyt ohi silmissä ja neuleisiin ei juurikaan ole käytetty täällä aikaa. Masennun joka kerta kun avaan feispuukin ja näen villasukkaryhmäläisten tuotoksia. Tuntuu että puikoihin tarttuminen on ollut extravaikeaa joulun jälkeen. Kyllä mä muutaman rivin olen saanut tehtyä keinutuolinmattoon samalla kun katsoin miehen ja veljen kanssa leffaa sekä huiviakin pari senttiä lisää perjantaina odotellessani töitten alkamista. Mielessä on pyörinyt monia neuleajatuksia, mutta puikkoihin ei vaan tee mieli tarttua. Liekö se sitten päättämisen tuskaa vai mitä, lankaa ja ideoita kun olisi. Syytän sittenkin ehkä tätä joululaiskotusta, joka alkoi kuumetaudin sairastamisen jälkeen. Tai ehkä tautia ei ole vieläkään kokonaan nujerrettu, sillä yskä jatkuu, ja senkin takia vähän laiskottaa vieläkin. Palapelien teko ja lautapelien pelaaminen ovat vieneet vapaa-ajan ja vaikka yksin neulominen television parissa onkin mukavaa, niin kyllä perheen kesken yhdessä vietetty aika on vielä parempaa!

Lauantaina päätin tehdä listaa asioista joita haluan tänä vuonna neuloa. Osa listalla oli pidempään muhinoita asioita, toiset hetken mielijohteesta listalle lisättyjä. Näitä listoja tulee tehtyä säännöllisesti ja tuntuu aina yhtä ihanalta löytää joku tällainen lista laukun pohjalta ja voida vetää siitä yli joku neule, joka on nyt sitten neulottuna. Tein uudenvuoden lupauksen jo viime vuoden puolella, ei enää niin paljon sukkia. Listalleni kuitenkin muutamat sukat tuli ja eilen blokatessani lankojani läpi, käteeni tarttui kaksi kerää nallea. Ja yhtäkkiä huomasin laittaneeni sukat alulle. Alku oli kyllä hankalaa, etusormen päästä lähti aamusta nahka irti ja voi että kun neulominen teki sormelle kipeää! Muutaman rivin sain aikaiseksi iltapäivällä ja illalla huomasin nappaavani neuleen käteeni tuttuun tapaan. Nyt sujui jo paremmin ja laastari suojasi sormea pahimmalta puikonpistoilta. Lankakopan monet langat houkuttelevat taas neulomaan niistä jotain ja olen varma että jotain muutakin tulee tänä vuonna syntymään kuin sukkia. Toki joka kerän kohdalla ensimmäinen ajatus on edelleen millaiset sukat tästä voisi tehdä ja vasta sen jälkeen tulee se voisiko tästä sittenkin tehdä jotain muutakin. Kävin siis lankakorini taas läpi, vaihdoin siihen erilaisia keriä jälleen kerran ja yritän jatkaa inspiraation metsästämistä. Voisiko neulejumi olla jälleen kerran ohitettu?!

Ei kommentteja: