tiistai 22. heinäkuuta 2014

Pieniä neuleita


Älkää nyt missään tapauksessa käsittäkö väärin, meille ei tosiaankaan ole tulossa mitään vauvoja. Vaan kun KYHiin piti suunnitella tekemisiä, ajattelin että pienet neuleet olisivat sellaisia sopivan nopeasti valmistuvia. Lisäksi junasukat olivat keikkuneen to-do-listalla pitkään ja tässä olikin mainio sauma toteuttaa sukkaset. Tuota myssyä olen myös ihastellut monet kerrat ja nyt päätin tehdä sellaisen itsekin. Hattivattipiposta minulla oli suuret suunnitelmat, tein monet ruutupiirroksetkin kuvasta, mutta eihän se lopputulos nyt ihan putkeen mennyt. Esitellään nyt kuitenkin sekin, olkoon tämä vaikkapa prototyyppi. Taisi tuosta hatusta tulla pikkuisen liian pienikin, ehkäpä se mahtuu jollekin nukelle.
 



Ohje junasukkiin löytyi Taito Etelä-Pohjanmaan sivuilta ja vauvan myssyyn täältä. Tuo toinen pipo on tehty ilman mitään ohjeita ja sen on näköinenkin. Valkoinen erottui hirmu huonosti vaaleanharmaasta taustastaan ja siksipä noiden hattivattien kädet näkyvät hieman huonosti. Ja niiden silmät tekivät niistä ilkeän näköisetkin vielä! No aina ei voi onnistua. Onneksi nuo muut onnistuivat ja syntyivätkin aika nopeasti. Ymmärrän kyllä helposti tämmöisten pienten neuleiden viehätyksen, näitä on mukava näpertää ja valmistakin tulee äkkiä. Kaikisssa kolmessa lankana on käytetty Dropsin Baby Merinoa, joka on tällä hetkellä ihan mun lempparilankoja. Nämä neuleet säilötään kaappiin odottamaan josko niille joskus tulevaisuudessa ilmaantuisi joku käyttäjä.

Ei kommentteja: