tiistai 29. heinäkuuta 2014

25






Eräänä helteisenä heinäkuun päivänä muutama vuosi takaperin syntyi pieni tyttö. Ja nyt 25 vuotta myöhemmin rakkaat ystävät ja sukulaiset kokoontuivat toisena helteisenä heinäkuun lauantaina juhlimaan tuon tytön neljännesvuosisatapäivää. Meidän omassa asunnossa suurella porukalla olisi ollut aivan liian hikistä, joten vanhempani ystävällisesti lupasivat että synttäreitä voidaan juhlia heidän luonaan. Ja hyvä niin, meinasi nyt jo tulla hiki, vaikka terassilla olikin iltapäivästä jo varjoisaa. Pöytä notkui erilaisia herkkuja, itse vietin perjantai aamupäivän leipoan macaronsseja ja juustokakkuja. Kerrankin macaronsit jopa onnistuivat! Lauantaina keskityin vain nautiskelemaan, olihan meidän karkkilakkokin päätetty keskeyttää synttäreiden kunniaksi. Vieraiden lähdettyä hipsittiin vielä serkkuni luokse pihasaunomaan ja polskuttelemaan uima-altaaseen. Kuunneltiin kaupungilta kuuluvan urheilutapahtuman konserttia pitkälle yli puolen yön ja grillattiin. Kerta kaikkisen mahtava synttäripäivä siis ja tuntui että läheiset lahjoivat mua ehkä jopa pikkuisen liikaakin, niin mahtavia pakettejakin sain! Kiitos siis kaikille osallistuneille. Kameraa en ihan ehtinyt heiluttamaan niin paljoa kuin olin etukäteen ajatellut, mutta muutama kuva sentään tännekin saatiin.

25. Kakskytviisi. Kaksikymmentäviisi vuotta. Neljännesvuosi sata. Toinen mokoma lisää ja viisikymmentä on täynnä. Nyt ollaan myös lähempänä kolmekymmentä kuin kahtakymmentä. En tosin tunne itseäni yhtään sen vanhemmaksi kuin ennenkään ja suurimmilta ikäkriiseiltäkin vältyttiin. Eihän se nyt loppujen lopuksi niin paljoa vielä ole. Katsotaan sitten kun olen sen viisikymmentä, että mitä sitten tulee kriiseiltyä! Oikeastihan mä täytin vasta aikamonennen kerran kuusitoista...

Ei kommentteja: