torstai 23. tammikuuta 2014

Talven sinistä




Että mä sitten rakastan tuota lunta! Maailma muuttui hetkessä valoisammaksi ja korkeapaine toi mukanaan myös auringonvalon sekä sinisen taivaan. Näistä talven kahdesta ihanasta väristä, vaaleansinisestä ja puhtaan valkoisesta intoutuneena syntyivät hyvin vuodenajan väriset sukat. En voinut lankahyllyllä vastustaa tuota kevään uutuusväreihin lukeutuvaa vaaleansinistä seiskaveikkaa ja halusin yhdistää sen valkoiseen. Näitä raitasukkia on nyt tullut tehtyä, ehkäpä helppoutensa vuoksi, mutta jotenkin olen viehättynyt myös tuohon yksiraitamalliin. Pikkuisen vaihtelua kuitenkin perinteiseen, ettei käy tylsäksi ja tässä nostinkin aina valkoisella kierroksella joka neljännen sinisen silmukan neulomatta, jolloin sain pitkittäisraidat tuohon sukan päälle. Periaatteessa tuota olisi voinut tehdä koko sukkaankin, eikä vain tuohon päällisosaan. Tehdessä en kuitenkaan ollut varma tykkäänkö lopputuloksesta, mutta näiden sukkien kohdalla sytyn hitaasti ja päivä päivältä sukat tuntuvat paremman näköisiltä. Nämä eivät nyt kuitenkaan päädy käyttöön itselle, vaan jäävät varastoon odottelemaan, josko joku joskus näitäkin tarvitsisi. Itse kun en nyt kyllä oikeasti tarvitse enää yhtään paria uusia sukkia. Mutta kun niitä on vain niin mukava tehdä!

Ei kommentteja: