sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Kirjoneulesukat






Lepposaa sunnuntai-iltaa! Minä sain juuri valmiiksi kirjoneulesukat. Ne ovat toiset kirjoneuleiset jotka olen tehnyt. Aikaisemmin olen jotenkin kuvitellut että monen langan neulominen yhtäaikaa olisi jotenkin kovin vaikeaa ja hermoja koettelevaa, mutta eivät nämä nyt niin kamalat olleet mitä ajattelin. Neule eteni kivasti kun joka kerros poikkesi toisesta eivätkä ne solmuun menneet langatkaan olleet kovin vaikeita selvittää. Langaksi valikoitu taas kerran se perus 7veljestä. Väriyhdistelmä on mielestäni jotenkin koukuttava. Valkoisia villasukkia minulle ei vielä ollutkaan. Mallin piirsin itse ja ihan loppuun asti en suunnitelmaa seurannut vaan viimeiset kerrokset syntyivät tehdessä. Vielä on tekemistä sen kanssa että kirjoneuleosuudesta saisi oikein siistin näköistä, nyt jotkut langansiirrot vähän kiristävät ja toiset taas ovat liiankin löysällä. Muuten olen tyytyväinen ja sukatkin pääsivät heti lämmittämään varpaita. Ja nytkun omat varpaat on saatu taas lämpimiksi, seuraavaksi puikoille laitetaan ne tilaussukat, joiden tekoa olen jo viivytellyt liian pitkään.

Ei kommentteja: