perjantai 13. marraskuuta 2009

Tampereen Kädentaitomessut 09

Koulun kanssa tehtiin tänään matka Kädentaitomessuille Tampereelle. Ensimmäinen kerta kun kyseisillä messuilla kävin, mutta ei varmasti viimeinen! Nähtävää ja kaikkea ihanaa oli vaikka millämitalla. Pussukoita katsottiin, lähinnä haettiin mallia, että miten omat pussukat olisi helpoin toteuttaa. Paljon oli kaikkea huovasta tehtyä, helmiä, skräppäystarvikkeita ja lankoja. Japanilaisia kankaita oli monien töissä ja tän syksyn ehdoton hitti, pampulalangat, pilkottivat monesta kojusta. Harmillista oli ettei messuilla saanut kuvata. Kiire meinasi tulla, kolme tuntia oli kovin lyhyt aika ja muutamaksi lisätunniksikin olisi riittänyt nähtävää. Kivat messut kaikenkaikkiaan!

Ja sitä saalista... Sitä kertyi taas. Tosin tällä kertaa olin miettinyt jonkunlaista budjettia ja siinä onnistuin pysymään. Heijasinlanka Kauhavan kangasaitalta. Kankaat PeeKaasta. Ihania nauhoja Peikonpojalta. Koigulankaa olin jo useamman kuukauden kuolannut Titityystä ja messuhintaan sitä ostin kaksi vyyhtiä. Ihanat värit! Skräppipapereita vähän myös, mutta nimi ei jäänyt mieleen että mistä.

Nauhat vielä lähikuvassa. Ja nyt lähtö joulukortti- ja skräppäysvalvojaisiin!

Ei kommentteja: