perjantai 31. toukokuuta 2013
Kesäiset sukkaset
Kesään kuuluu ehdottomasti mehujää. Ja paras niistä on tietysti Pirkan Amppari-mehujää. Muistan jo pienenä näistä tykänneeni, tapana oli syödä ensin tuo keltainen osa, koska se ei ollut niin hyvää kuin pinkki, joka piti säästää viimeiseksi. Nappasin viime viikolla näitä laatikollisen koriini kauppareissulla, lämpimällä parvekkeella voi kesällä sitten herkutella.
Lankalaatikosta löytyi aika kesäinen lankavyyhti myös. Sellainen itse amis-aikoina kool-aideilla värjätty. Langasta tuli heti mieleen kesä, laituri ja amppari-mehujää! Viilentyvinä iltoina olen antanut puikkojen pitkästä aikaa heilua ja kesäsukat valmistuivatkin pikapikaa. Malli hyvin yksinkertaista, mielestäni kun lanka on niin kirjavaa, ei tarvitse enää kikkailla pitseillä tai palmikoilla. Niin tuo lankahan on siis ihan perus seiskaveikkaa ja tykkään siitä, miten tuo väri vaihtuu kivasti. Nämä ei kyllä oikeesti ole yhtään minun väriset kun en niin keltaisesta tai oranssista välitä, mutta jokin tässä vaan kovasti viehättää. Toivon vain kovasti ettei kauheasti seuraavien kuukausien aikana olisi villasukille käyttöä ;)
keskiviikko 29. toukokuuta 2013
Maalausharjoituksia
Olen taas pari päivää viettänyt huono bloggaaja elämää ja nauttinut vaan ulkona olemisesta koneen vieressä istumisen sijaan. Tänäänkin odottelen tuon aurinkon esiintymistä, saisi minun puolestani tulla jo pois tuolta pilvien takaa. Kävin eilen kirjastossa hakemassa ison pinon kesälukemista ja ai että kun tuo parveke houkuttaisi jo nyt, vaikka ilman aurinkoa siellä on kyllä aika kylmä! Aika heikosti löytyy mitään uutta esiteltävää kun en ole kameraa mukanani pahemmin kuljetellut, mutta löysinpäs koneen uumenista vanhoja juttua, joita voin tänne esitellä. Viime vuonna tosiaan olin vuoden opiskelemassa tekstiilimuotoilijaksi, ennenkuin päätin vaihtaa tradenomipuolelle. Nämä alla olevat ovat syksyn ensimmäinen koulutyö, tehtävä oli testata eri maalausmenetelmiä ja tehdä kuosimaisia pintoja, kahdeksan erilaista kooltaan 20cm x 20cm. Taustalla oli joku inspiraatiokuva, itselläni se oli viherkasvi, josta otinkin värimaailmaa ja muotokieltä jokaiseen työhöni. Yhdestä teoksesta en löytänyt kuvaa, mutta se olikin se omituisin, eli ei nyt kaivata sitä.
Yhdestä kuvasta muokkailtiin vielä ensimmäisillä photoshop tunneilla kokonaista kuosia ja tuotiin se johonkin tekstiiliin. Omani päätyi pussilakanaksi. Jokohan saisin syksyllä koulujen jatkuttua taas haettua nämäkin pois Turun koulusta...
torstai 23. toukokuuta 2013
Örkki-astioita
Muistaako kukaan enää Örkkejä? Itse suunnittelemaani painokangaskuosia, josta olen ommellut muunmuassa pussukoita, laukkuja ja tyynyliinoja. Kankaanpainoa ei ole tullut harrastettua kunnolla sitten artesaaniopintojen, mutta pieniä paloja erivärisiä örkkikankaita on vielä jäljellä, puhumattakaan nyt valmiiksi ommelluista pussukoista. Innostuin viime kuussa siitä, miten tekstiilikuosit voidaan muuttaa myös astioihin sopiviksi. Omat örkitkin muistuivat mieleeni ja halu kuosi- leikittelyyn heräsi. Pitihän sitä nyt päästä testaamaan, että miten Örkit sopisivat astioihin. Tällaisia tuloksia sain aikaan:
Juomalasi ja ruokalautanen
Murokulho ja kahvikuppi
Tee-muki ja pullalautanen
Mehukannu ja piparipurkki
Tarjoiluastioita
Mitäs pidätte? Sytyttäiskö Örkit astioissa? Omasta mielestäni näistä tuli aika pirteitä ja hauskoja. Ehkä Örkit olisivat enemmän lasten mieleen, mutta voisin kyllä kelpuuttaa omaan astiakaappiini myös muutaman Örkin. Photoshop leikittely silloin, kun ei ole mitään muuta tekemistä, on kyllä aika hauskaa!
Astioiden alkuperäiset kuvat lainattu Iittalan, Arabian ja Ikean nettisivuilta
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)












