perjantai 18. syyskuuta 2015
Neulotut Hai-saappaat
Neulominen on alkanut kiinnostaa taas oikein kunnolla ja kun vauvan muumisukat tulivat valmiiksi, sain vihdoin tehtyä myös yhdet keväästä asti kesken olleet sukat (niistä lisää myöhemmin). Näiden jälkeen teki mieli tehdä jotain hauskaa itselle ja petroolin väriset seiskaveikkakerät tuntuivat kerääntyvät nenäni eteen tiukasti. En tiedä mistä idea lopulta tuli mutta yllättäen mun oli pakko saada itselleni neulotut haisaappaat!
Näihin ei ole mitään ohjetta, vaan ovat ihan oman pään tuotoksia, mallia tietysti otettiin niistä aidoista haisaappaista, jotka olivatkin sohvan vieressä koko neulonta prosessin ajan. Halusin töppösistä mahdollisimman paksut ja neuloi kaksinkertaisesta seiskaveikasta vitosen sukkapuikoilla. Isoilla puikoilla neulomisessa on se hyvä puoli, että työ edistyy varsin hyvin ja niinpä yhden "saappaan" valmistumiseen meni yksi ilta. Yläreunan tein elämäni ensimmäistä kertaa käännettynä ja sekin onnistui varsin helposti. Pohjalliseen otin vähän ohjetta Reaversejen neuleversiosta, omin pienen muokkauksin tietysti. Pohjallisesta poimin reunoista silmukoita ja neuloin reunan 1o1n-neuleella. Onhan oikeissakin saappaissa vähän röpöläinen reuna.
Virkkuukoukulla viimeisestelin vielä merkit haibuutseihin ja koko eilisen päivän kursisinkin näitä kasaan. Illalla nappasin kuvat möksän kanalan edustalla. Nämä ei nyt ole ehkä sopivimmat sadekeliin, mutta ajattelinkin viedä nämä mökille, kunhan remppa valmistuu ja tehdä näistä mökkitossut itselleni. Jotenkin kumpparit vaan sopivat hyvin mökkielämään. Ja nämä jalassa ei varmasti varpaat palele!
maanantai 14. syyskuuta 2015
Vauvan muumisukat
Tein tilauksesta viikonloppuna kastetulle pikkumiehelle ristiäislahjaksi pienet villasukat. Toiveeksi esitettiin, että joku muumihahmo sukissa voisi olla kiva ja toteutukseen annettiin muuten vapaat kädet. Seikkailtuani hetken Pinterestissä etsien sopivaa mallikuvaa, päädyin jälkikäteen silmukoimaan junasukkien varteen muumipeikon kuvan. Kuvio oli alunperin hamahelmityöstä. Pienen muokkauksin toteutin tuon mallin sukan varteen. Sukat neuloin siis junasukkana, mutta keskikohdan 2o2n-neuleen sijaan neuloin parisenkymmentä kerrosta pelkkää oikeaa, jolloin sain kuvion mahtumaan sukkaan. Silmukoinnit tehtiin sukkien ulkosivuille niin että muumipeikot katselevat kummassakin sukassa kohti varpaita. Lankana mulla oli näissä tuttu turvallinen Dropsin Baby Merino, se on niin ihanan pehmeää, että sopii loistavasti näihin vauvaneuleisiin. Toivottavasti sukat pääsevät tulevan talven aikana monesti lämmittämään pienen miehen jalkoja!
sunnuntai 23. elokuuta 2015
"Räsymattosukat"
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)


