maanantai 4. elokuuta 2014

Linen stitch -pussukka




Viime vuonna sen jälkeen kun bongasin Modasta Linnunsilmäkuvio-neuleen, on se keikkunut siitä lähtien To-Do -listallani. Nyt kesäkuussa päätin vihdoin opetella neulepinnan ja kaivoin viime syksyisen lehden lehtipinostani. Mitään kovin suurta ja hankalaa en näin aluksi halunnut tehdä, joten päätin, että teen ihan vain suorakaiteen muotoisen kaistaleen ja teen siitä pienen laukun. Tosin tästä tuli kyllä vain pussukka kun mietin vielä tuota olkahihnan kiinnitystä. Neulepinta oli loppujen lopuksi aika helppo tehdä, vuorotellen neulotaan kerros valkoisella, pinkillä ja mustalla. Oikealla puolella neulotaan 1 oikein ja nostetaan seuraava silmukka niin että lanka jää silmukan etupuolelle nostaessa. Nurjalla kierroksella puolestaan se mikä äsken nostettiin neulotaan nyt nurin ja oikealla puolella neulottu silmukka taas nostetaan vain puikolle niin että lanka jää nyt silmukan taakse eli siis neuleen oikealle puolelle. Ymmärsiköhän tästä nyt kukaan mitään? Jokatapauksessa nuo nostetut silmukat ja niiden eteen jäävät langanjuoksut muodostavat tuon kolmiomaisen silmukan.

Tätähän voi neuloa myös pyörönä, jolloin tehdään vain tuota oikeaa puolta, mutta niin että nuo silmukoiden nostot tulevat joka toinen kerros eri kohtaan. Tuossa Modan 7/2013 lehdessä on kyllä hyvät ohjeet. Maailmalla tämä neulepinta kulkee nimellä linen stitch ja pikaisella googlettelulla en kyllä tuolla suomenkielisellä versiolla löytänyt oikein mitään, tuo linen stitch on varmasti siis parempi nimitys. Lankana tässä mun pussukassani on käytetty Novitan Miami-lankaa, jota oli kyllä miellyttävä neuloa. Paksummassa langassa tämä neulepinta tulisi kyllä vielä enemmän edukseen, mutta on se näin pienenäkin aika hauskaa. Pussukan vuoritin ihan tavallisella puuvillakankaalla ja kiinnitin vetoketjunkin ihan ompelukoneella. Kokoa tällä on noin 18cm x 20cm. Tykkään kyllä tästä neulepinnasta ihan hullunlailla ja muutama muukin projekti on tästä suunnitteilla ja puikoilla jo. Lisää siis luvassa!

sunnuntai 3. elokuuta 2014

KYH viikko 9 = viimeinen viikkokatsaus


NOIN! Siinä ne nyt sitten on! Kaikki 20 työtä, pois puikoilta, pääteltyinä ja viimeisteltyinä. Torstai illalla klo 22.25 katkaisin viimeisen langanpätkän ja se oli sitten siinä! Minä onnistuin! Jes! Miten mahtavalta tuntuikaan asetella kaikki valmiit neuleet (ja yksi virkkaus) tähän viimeiseen yhteiskuvaan. Pelkäsin jo hetken, ettei tuo kasa pysy pystyssäkään, sen verran isolta se tuntui. Kyllä kahdessa kuukaudessa saa vaan ihmeen paljon neulottua. 8 sukkaparia, 3 lapaset, 3 pipoa, 2 tiskirättiä, kori, huivi, pussukka ja pehmolelu. Loppupeleissä ei tullut edes kovin kova kiire, huivi valmistui jo keskiviikko iltapäivästä ja ompelukoneenkin sain kaivettua esiin torstai-illalla. Keskiviikkona otin myös päättelymaratonin ja ainoastaan tuon huivin päättely jäi torstaille ompeluiden jälkeen.

Jos totta puhutaan niin en ikinä uskonut kesäkuun alussa kun tähän leikkiin taas mukaan lähdin, että tulen onnistumaan projektissa. Pari kesää sitten jätin homman kesken ihan alussa jo ja nytkin olin varma etten tule tästä suoriutumaan. Juhannuksena olin kuitenkin jo niin hyvässä vauhdissa, että aloin uskoa mahdollisuuksiini. Vaikka loppuaikoina helteet kiusasivatkin, niin siltikin onnistuin jostain välistä löytämään neulonta-aikaa. Loppua kohti alkoi myös pieni puudutus vaivaamaan, mutta pysyin päätöksessäni, että nämä aloitetut tehdään valmiiksi ennen kuin saa uusia juttuja aloittaa. Tosin maanantai-illalla iskin uudet sukat puikoille, ne joista olin jo monta viikkoa haaveillut, mutta silti neuloin ti ja ke vapaapäivät huivia, eihän leikkiä nyt voinut jättää kesken enää siinä vaiheessa kun vain yksi neule oli keskeneräinen. Valmis lista on nyt siis alla ja lisään linkkejä tähän postauksen listaan sitä mukaa kun saan näitä valmiita töitä täällä esiteltyä. Muutamista on vielä kuvat ottamatta.

KYH 1: Lapaset. UFO-projekti. Aloitettu toukokuun puolella. Valmiit 1.6 
KYH 2: Broken seed stitch-sukat. Aloitettu 1.6. Valmiit 3.6
KYH 3: Huivi. Aloitettu 3.6. Valmis 30.7
KYH 4: Laukku/pussukka. Aloitettu 4.6. Pala valmiina 4.6, ommeltu kasaan 31.7
KYH 5: Miesten sukat. Aloitettu 4.6. Valmis 10.7
KYH 6: Sukat. Broken seed stitch, joka vaihtuikin raitoihin. Eli siis raitasukat. Aloitettu 4.6. Valmis 30.6
KYH 7: Pipo. Aloitettu 7.6. Valmis 8.6
KYH 8: Lehtikuvio-sukat. Aloitettu 8.6. Valmis 14.7
KYH 9: Myssy. Aloitettu 9.6. Valmis 9.6
KYH 10: Pehmolelu. Aloitettu 9.6. Valmis 9.6, viimeistelty 20.7
KYH 11: Kirjoneulesukat. Joista tulikin lapaset. Kirjoneulelapaset siis! Aloitettu 11.6. Valmis 22.7
KYH 12: Tiskirätti. Aloitettu 13.6. Valmis 13.6
KYH 13: Ruttusukat. Aloitettu 14.6. Valmis 28.6
KYH 14: Kalajoki-sukat. Aloitettu 14.6. Valmis 27.7
KYH 15: Kori. Aloitettu 15.6. Purettu 16.6 ja aloitettu uudelleen. Valmis 18.6
KYH 16: Sukat yöksi. Aloitettu 17.6. Valmis 24.6
KYH 17: Lapaset. Aloitettu 18.6. Valmis 23.6
KYH 18: Junasukat. Aloitettu 19.6. Valmis 16.7
KYH 19: Jämälankapipo. Aloitettu 19. Valmis 19.6
KYH 20: Tiskirätti. Aloitettu 19.6. Valmis 19.6

Luulen että ilman Kesäyön hullutustakin olisin kyllä viettänyt tämän kesän aika tiiviisti puikot kädessä. Varsinkin alkukesästä kun oli vilpoista. Kuitenkaan varmasti en olisi ihan kahteenkymmeneen valmiisiin työhön päässyt ilman KYHiä. To-Do -listaa tuli pienennettyä aika paljon ja puikoille pääsi paljon sellaisia neuleita, joiden tekemistä olin suunnitellut jo pitkään. Muutama suunnitelma vaihtui matkan varrella ja viimeisimpien kohdalla tuntui siltä ettei tiedä enää mitä neuloisi. Lankakoppien penkomisella kuitenkin keksin vielä montakin uutta projektia. Olen onnellinen, etten ottanut mukaan montaakaan kovin isoa projektia, tuo yksi huivi oli ihan tarpeeksi, vaikka aika helpolla se toteutuikin. Kirjoneule meinasi aiheuttaa harmaita hiuksia, mutta vaihdettuani sukat lapasiin, totesin että pääsen pienemmällä vaivalla. Kaksi projektia siis kokonaisuudessaan muutti muotoaan aloitusten jälkeen, mutta purkaa ei näissä tarvinnut kokonaan. Nuo lapaset eivät olisi kyllä sukkina mahtuneet edes jalkoihin, eli ehkä se oli hyväkin päätös muuttaa neule varpaista käsiin. Ei muuten enää hetkeen kirjoneuletta taas, on se sellaista tuhtaamista!

Pikkuisen olisi tehnyt mieleni punnita tuo valmiiden töiden pino, jotta olisin saanut tietää kuinka monta grammaa lankavarastoa sain tuhotuksi. Vaan en punninnut. Ehkäpä sieltä muutama kerä lähti pois, mutta parin viikon takaisen lanka-alennusmyyntien jälkeen tuntuu siltä, että varastot pursuavat taas yli lankakeristä. Entä onko sellainen fiilis ettei tämän projektin jälkeen tee vähään aikaan mieli neuloa mitään? Päin vastoin, keräsin jo listaa niistä töistä mitkä haluaisin tehdä ja mietin jo että jos teen kaikista aloitukset niin tulisivatko ne tehtyä niin kuin nämä KYHitkin. Toisaalta olen edelleen sitä mieltä, että tehdään yksi keskeneräinen kerrallaan valmiiksi ennen uuden aloittamista. En kuitenkaan suurempia kriisejä kokenut nyt kun yhtä aikaa oli kesken niin monta juttua, että puikkojen riittävyys oli jo koetuksella. Hermoja kasvattava projekti varmasti kaiken kaikkiaan!

Katsotaan mitä ensi kesänä tehdään, nyt on sellainen olo ettei enää ikinä uudestaan! Tai no toisaalta, kun selvisin nytkin niin miksen muka selviytyisi uudelleen. Tänä kesänä työt mahdollistivat kuitenkin aika pitkältä myös nuo päiväneulomiset, joten saapi nähdä onko ensi kesänä tilanne sama. Tosin kun tämän on nyt kertaalleen jo onnistuneesti suorittanut, en näe syytä haastaa itseäni enää uudelleen. Minä pystyin todella siihen ja se on pääasia. Kivaa oli ja eiköhän tästä jo muutama joululahjakin saatu aikaan!

perjantai 1. elokuuta 2014

Melkein Kalajoki-sukat




Näin ensimmäisen kerran kuvan Kalajoki-sukista varmasti jo yli vuosi takaperin ja siitä lähtien olen miettinyt niiden toteuttamista. Ja nimenomaan harmaalla langalla niin kuin mallissakin oli. Sitä oikeaa lankaa etsiskelin ja viime syksynä sellaisen Lankamaailmasta löysin. Lanka on Hjertegarnin Palinoa, joka on 100% merinovilla. Yhdestä kerästä sai juuri ja juuri aikaiseksi yhden sukan, joten mallikertaa ei saanut toistettua varteen kuin kerran vain. Pidemmätkin olisi voinut toki tehdä, jos lankaa olisi ollut enemmän, mutta kun joku oli ostanut vain kaksi kerää niin näillä mentiin. Ihan kivan pituiset noista kuitenkin noinkin tuli. Ohjeessa oli paljon uutta ja siksi lopputuloskaan ei ihan vastaa alkuperäistä, nuo toisen reunan kavennukset olisi varmasti pitänyt tehdä jotenkin eritavalla mitä tein, mutta en jaksanut purkaakkaan. Paremmaltahan ne toki näyttäisivät, jos olisi ohjeen mukaan tehnyt. Ohjeesta nappasin oikeastaan vain tuon kuvion ja muuten toteutin kantapäät ja kärkikavennukset omalla tutulla tavallani. Tuo ohjeiden orjallinen noudattaminen ei oo ollenkaan mun juttu! Tuo silmukan oikein neulominen takareunasta oli mulle myös uutta ja sillähän saa aikaan vähän erinäköistä silmukkaa kuin tavallisesti. Käytän varmasti jatkossakin! Valmiisiin sukkiin olen tyytyväinen ja lopputuloksena tuli varsin pehmeät sukkaset. Onhan tuo kaunis sukkamalli, sellainen sopivan simppeli, jossa on kuitenkin joku juttu.