perjantai 6. elokuuta 2010

iltatorilla jälleen

Jee, blogger toimii taas! Yritin jo eilen illalla näitä kuvia tänne saada, mutta toi lataus ei vaan onnistunut. Eilen siis tosiaan oli taas myyntipäivä Salossa. Hyvin huomasi että ihmisten kesälomat alkaa olla ohi, oli aika hiljasta iltapäivästä. Illemmalla ihmiset sitten lähtivät liikkeelle torin hälinään. On se aina vaan niin ihana kuulla positiivista palautetta omista töistään. Ja muutama tuote lähti taas maailmalle! Hiphei!

Luokkakaverini Anne oli mukana ja nää viuhkan malliset pussukat on hänen tekemiään. Tosi kivoja!

Annen kuosi on pingviini, jota löytyy patalapuista, tyynyliinoista ja pussukoista.


Örkkipussukoiden väriskaalaa


Kiva ilta. Tänään lomailu jatkui ja suunnaksi Linnanmäki. Viime huvipuisto käynnistä on jo tosi monta vuotta, joten olipa kiva taas päästä kaikkiin laitteisiin. Ja ilma oli mitä mainioin, eikä ihmisiäkään ollut ruuhkaksi asti, joka laitteeseen pääsi melkein jonottamatta. Kuten sanoin, ne kesälomat on jo ohi. Sen kyllä huomasi myös takaisin tullessa kun osuttiin tietty just siihen pahimpaan paluuruuhkaan. Tunnin verran matka piteni kun motarilla oli etanavauhti. Tosin mikäs siinä ajellessa kun on aikaa. Eka kerta kun ajoin Hesassa, jee, suuri saavutus pienelle ihmiselle ;) kerran vaan ajoin väärin...

Jaa juu, huomenna olen tavaroineni Somerniemen torilla. Anne lähtee myös matkaan. Toivottavasti sieltä saa vain myyntipaikan. Jos et ole koskaan käynyt Somerniemen torilla niin ehdottomasti kannattaa sinne joskus poiketa. Tori keskellä ei mitään ja ihmisiä ihan hurjasti. Kirppispuolelta tekee myös kivoja löytöjä. Eli myyntiviikko jatkuu huomenna!

keskiviikko 4. elokuuta 2010

Ompelupäivän tuotokset

Huomenna pakataan taas kimpsut ja kampsut ja lähdetään viettelemään päivää Saloon Plaza ykkösen ja Plaza kakkosen välikköön. Tällä kertaa mukaan lähtee myös Anne, jolla on kaikenlaisia kivoja tuotteita pingviini kuosilla, patalappuja, pussukoita yms. Paikalla ollaan siinä puolilta päivin varmaan ainakin tonne ilta seitsemään asti, mikäli sää vaan sallii.

Uutuuksina mukaan lähtee lilat örkkipussit, jotka sain vihdoin ommeltua kaikki. Vaaleanpunaisia myös saatavana taas, kokoja kolme joka värissä. Vielä jäi muutama vaalenpunainen ompelematta, sitten kun niihin vielä saa lisää vuorikangasta niin saan nekin valmiiksi. Melkein siis kaikki sata pussukkaa valmiina, eikä näitä oo tehty kuin helmikuusta asti ;) mites se nyt meni, hiljaa hyvä tulee. Sitten saakin ajatella jo joulumyyjäistuotteita ;) mutta jos Salossa huomenna liikkuu, niin moikkailemaan vaan ja tuotteita hypistelemään!

syksy-sormikkaat

Niin siinä sitten taas vaan kävi että heinäkuu vaihtui elokuuksi. Mieli alkoi pyöriä jo syksyssä ja mitäs muutakaan sitä syksyllä tarvittais kuin uudet sormikkaat. Tänään on jotenkin niin syksyisä keli kun sataa vettä ja caprit jalassa ulkona on kylmä. Ja pimeää.

Ainoa asia mistä en tänään tykkää on just se pimeys. Ei auringonvaloa, ei hyviä kuvia. Onko kukaan muuten koskaan koittanut ottaa itse kuvia sormikkaista joita pitää kädessään?! Sanonpa vaan, se on ihan kamalan vaikeaa. Ja koska mahdollinen kuvausapu (=pikkuveli) vielä nukkui ja äiti ja iskä lähtivät kesäretkelle ottaen sen paremman kameran mukaansa, on nää tänäpäiset kuvat ihan hölmöjä. Ja laadultaan tosi huonoja, mun kamera alkaa tulemaan vanhaksi, sillä ennen se otti kyllä ihan hyviä kuvia, mutta nykyään kaikki kuvat on tärähtäneitä ja värit vääristyneitä.


Näitten vessassa kuvattujen väliin (vessassa siis parhain valo) yksi ulkona kuvattu, jossa toi väri esiintyy suhteellisen hyvänä. Nää on taas tätä tein-niinkuin-osasin-ja-halusin -sarjaa, eli mitään ohjetta mulla ei ollu näihin olemassa. Mallineule on kyllä katsottu Novitan uusimmasta lehdestä, siinä tää sama palmikko oli miehen paidassa. Mallikerta toistettu kaksi kertaa ja sen jälkeen vielä muutama oma siirto, jotta sain noi sormien osuudet nätiksi. Lankana seiskaveikan turkoosi, lankahyllyltä voi siis käydä katsomassa mikä on tän langan oikea väri ;)



vasen ja oikea. Kiva ottaa kuvia kun pitää kameraa leuan alla ja pistää itselaukaisimen päälle. Yhtään ei tiedä mihin suuntaan kuvaa, ton lattian ei siis pitäis näkyä. No joo. Kaikesta huolimatta, sain ehkä sittenkin muutaman ihan onnistuneen kuvan. Eikä se haittaa vaikkei kuvat oliskaan onnistuineita, tärkeintä on että näistä sormikkaista tuli tosi ihanat, nämä tullaan näkemään kädessäni varmasti useasti syksyn aikana.


Aurinko koittaa pilkistellä tuolta pilven raosta. Tänään on just sopiva ompelupäivä, vesisateen takia. Kyllä lomaan saa yksi sadepäiväkin sopia. Ja saa toi ilma kyllä kirkastuakin, meikä istuttaa itsensä nyt sen ompelukoneen ääreen!