torstai 5. helmikuuta 2015

Toiset heti perään




Innostus iski ja niinpä puikoille oli laitettava heti edellisten perään toisetkin varpaista varteen sukat. Vähän samalla mallillakin, mutta tällä kertaa tein kuvion viiden silmukan levyisenä, eli langannostoja yhteen kuvioon mahtui neljä. Näin ollen kuviosta tuli leveämpi ja niin paljon erinäköinen, ettei sitä oikeen enää alkuperäiseksi tunnista. Mutta se ei haittaa mitään, tähän sukkaan tuo kuvio sopii mitä mahtavimmin! Lankana näissä on Novitan Nallea, tämä liilan sävy lienee poistettujen värien joukossa, ainakin muistaisin osteneeni sitä poistolaarista. Kulutusta en tiedä, sillä toiseen sukkaan meni yhden kerän jämät, josta oli jo tehty nämä sukat ja toisen tein uudesta kerästä, niin että siitä jäin nyt taas noin puolet jäljelle. Kuvissa väri näyttää sinisemmältä, on oikeasti aika kirkas lila.Yksinkertaisen kauniit näistä tuli mielestäni ja tulipa testattua näitä kuvatessa ensimmäistä kertaa joululahjaksi saamaani kameranjalustaa. Hiphei, ei enää tärähtäneitä kuvia! Olen tuskaillut miten painava tuo järkkäri oikeen onkaan pitää yhdessä kädessä ja ilman salamaa kuvatessa käsi tärisee sen verran, että usein kuvat tärähtävät hiukan. Varsin kätevä ja tarpeellinen tuo saamani joululahja siis ja jatkossa aion kyllä hyödyntää sitä useammin!

2 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Tein lapselle myös joku aika sitten perus villasukat, joissa kulki palmikko ulkosyrjällä. Niistä tuli oitis neidin lempparisukat ja itseäkin miellyttää toispuoleisuus. Ehkä vielä joskus saan aikaiseksi itsellekin.. :)

Henni kirjoitti...

Mä tykkään kans toispuoleisuudesta, ei aina sen pitsin tai palmikon tarvii olla just keskellä sukkaa :)