torstai 26. joulukuuta 2013

Lumihiutale pannulappu




Viime vuonna ajan puutteen vuoksi kavereille lähti kaupasta ostetut lahjat. Tänä vuonna oli hyvissä ajoin jo liikkeellä, sillä halusin antaa jotain itsetehtyä. Paljon mietin mitä pientä tekisin ja päädyin lopulta pannulappuihin. Matonkuteesta sai kivasti virkattua ja malliksi tuli lumihiutale. Koonsa puolesta lappu sopi täydellisesti kattilan alle ja tämän ajatuksen ympärille lähdin rakentamaan lahjaa. Jouluhan on riisipuuron aikaa ja mielestäni tämän muotoinen pannualunen olisikn täydellinen yhdistelmä aattoaamuna puurokattilan alla. Pakettiin sujahti siis myös pussilliset manteleita ja sokeri-kanelisekoitusta. Pyörisin eräs yö saamatta unta ja mietin siinä samalla sopivaa runotusta lahjapaketteihin. Sellainen syntyikin ja lisäsin senkin pakettiin. Lahjat pakattiin ihan vain sellofaaniin ja ympärille kierrettiin jouluista narua. Ostin trikookudetta kilon verran ja tästä kilosta syntyi yhteensä kuusi pannulappua, yksi itselle ja loput kamuille.




Meille riitti jo perinteinen joulunvietto ja tänään suunnataan Tallinnaan alennusmyyntishoppailuille. Joululahjoista mainittakoon sen verran, että aika monta toivetta osasi pukki tänäkin vuonna toteuttaa listasta ja monta kivaa yllärilahjaakin mahtui mukaan. Parhain ja eniten tarpeeseen tullut lahja oli kuitenkin varmaan uusi Nikon D5100 järkkäri, jota täällä kuumeisesti on opittu käyttämään. Vanha kamera pääsee viettelemään eläkepäiviä, vaikka muutama sillä otettu postaus onkin vielä tulossa. Mutta sen jälkeen vaihdetaan parempilaatuisiin kuviin, jee!

Ei kommentteja: