torstai 25. heinäkuuta 2013

Kirjottu pikkuliina








Eilen illalla tein viimeisen piston. Ja olin valtavan ylpeä. Siinä se nyt on, mun ikinä eka ihan itse kirjoma liinani. Itse asiassa ostin tämän liinan jo kolme kesää sitten. Silloin kirjoin nuo kukkien keskustat ja aloitin vähän vihreitä osia. Sitten liina jäi unohduksiin. Niinkuin käy monille muillekkin käsitöille, tuntui että se on niin suuritöinen, ettei varmasti ikinä valmistu. Ikuisuusprojekteja taas yksi lisää. Törmäsin liinaan keväällä etsiessäni  jotain ihan muuta. Nappasin pienen liinani pois kaapista ja nostin sen paremmin esille. Ajattelin jospa sen tekemistä vaikka jatkaisi. Ja innostuinkin pahasti. Muutamassa illassa ihan huomaamattani tein parvekkeella nuo vihreät. Viikonloppuna aloitin kukkia ja ei vaadittu montaakaan tekotuntia, että koko liina tuli valmiiksi. Kokohan tällä ei kamalasti ole, noin 45x45cm. Piirretty kuvio oli mielestäni kaunis ja ainoat omat kikkailut tein noissa koukeroissa, joissa käytin vähän erilaisempia pistoja. Pellavan silitys on aina oma haasteensa, vähän tuohon jäi ryppyjä, vaikka suurimmat sainkin pois. Yhdistän kirjailutyöt jotenkin todella vahvasti kesään, tämä olikin sellainen kiva työ tehdä, aika rentouttavaakin. Nyt kun ensimmäinen on tehty, voisi joskus ryhtyä uudelleenkin kirjontahommiin. Ehkä kuitenkin seuraavaksi tartun taas perinteisiin puikkoihin!

Ei kommentteja: