torstai 7. helmikuuta 2013

Päättämisen vaikeus


Aivotonta höpötystä luvassa, varoitus näin alkuun siis. Ja kyllä, tuo ylläoleva kuva on aivan karsea, tekisi mieleni napata se pois. Olisin voinut asetella nuo sukkaneulomukseni jotenkin kauniimmin, kenties kuvata ne lipaston päällä valkoista seinää vasten jonkin koriste-esineen vieressä. Sen sijaan huoneenvalossa salamalla otettu lähikuva. Yrittäkää ymmärtää, lupaan kuvata valmiit tuotokset kauniimmin. Ja sitten itse asiaan. Olen viikon verran kärsinyt päättämättömyydestä. Neuleiden suhteen siis. Selaan nettikauppojen lankavarastoja, pengon omaa lankakoppaani, etsin kivoja ohjeita, laitan neuletta puikoille ja puran hetken päästä pois. Mielessä pyörii ihan liian monta juttua, joita haluaisin tehdä. Innostuin harmaasta pitsihuivista, haaveilen kuvioneulepolvisukista ja palmikoista sormikkaissa. Mietin väriyhdistelmiä, himoitsen lankalaatuja, selaan ohjekirjoja. Pastilliset värit, kirkkaat värit, harmooniset yhdistelmät, sekopäiset yhdistelmät. Haaveilen lankakauppoihin pääsystä, tuskailen lankavaratoni laajuutta, etsin uutta Novitan lehteä lehtihyllyistä. En osaa päättää mitä tekisin ja ennenkaikkea, missä järjestyksessä lähtisin haaveneuleita toteuttamaan.

Viime viikonloppuna laitoin puikoille ryppyvarsisukat mintunvihreästä langasta. Ei inspiroinut neuloa muutamaa kerrosta enempää. Eilen toisille puikoille vaaleanpunaiset sukat. En olisi malttanut yöllä laskea neuletta käsistäni, että voisin mennä nukkumaan. Tänään tuo vihreäkin näyttää paremmalta. Tein joskus päätöksen että uusia neuleita ei aloiteta ennenkuin edelliset ovat valmiita. Eipä pitänyt tämäkään päätös. Ja nyt on vaikeus päättää kummat tehdä ensin valmiiksi. Vai neuloakko molempia hieman vuorotellen. Kirjoneulesukkiin on kuvio suunnitteilla, niitä en kyllä aloita ennenkuin nämä kaksi paria ovat valmiina. Parit tilaussukatkin odottavat listalla. Ja aina vaan noita sukkia, voisin kyllä vaihtaa vähän muihinkin välillä. Ehkä nyt kuitenkin lopetan tämän asian vatvomisen ja siirryn heiluttelemaan puikkoja, jotta saan tänne taas joskus jotain esiteltävääkin. Positiivista on että viikonloppuun mahtuu monta tuntia bussimatkailua, joiden aikana voi vain neuloa ja neuloa...

Ei kommentteja: