keskiviikko 19. toukokuuta 2010

Monta monta metriä kangasta

Viimeinen kouluviikko on mennyt kankaanpainosalissa. Ollaan tehty asiakastyönä 5 metriä verhokangasta. Vaikea työ mutta hyvin selvittiin, vaikka hitaasti pitikin painaa että saatiin eriväriset kuviot toisiinsa kiinni. Millinkin heitto oli meinaan pahasta. Huomenna luovutetaan kankaat asiakkaalle, hän kyllä kävi jo tänään koulussa ihastelemassa työtämme. Lisäksi olen joka väliajalla painanut omia kankaitani. Yläkuvan kankaasta mustat osat on painettu seulalla ja muut värit olen maalannut. Pari viikkoa meni maalaamiseen kun aina aamuisin maalasin puolisentoista tuntia. Hidasta hommaa, mutta ai et tuli kivan näköistä uutta kangasta. Ja viisivärinen!

Tämäkin kangas asiakastyö. Serkun 5-vuotias tytär halusi örkkikankaasta hameen. Ja nimenomaan vaaleanpunaista. Toivottavasti tämä kelpaa, tätini lupasi ommella tästä sitten sen hameen, itse kun en ole mikään hyvä vaateompelija. Vihreää örkkiä painoin myös tänään, se menee vielä mankelin läpi huomenna. Ajatus olisi vielä painaa valkoiselle vaaleansinisiä örkkisiä, loppuviikko vielä aikaa.

Luumupuu oli yhtäkkiä puhjennut kukkaan. Olen illan istuskellut pihalla ja opiskellut pitsihuivin tekoa. Tekemistä ja purkamista ja tekemistä ja purkamista. Nyt alan jo pikkuhiljaa päästä jyvälle, tosin en vieläkään ole ihan varma onko huivista sittenkin tulossa liian leveä...
Aurinko on kyllä niin kiva!

Ei kommentteja: