sunnuntai 16. elokuuta 2009

vadelmasukat


Sukkia taas, oon vähän koukussa sukkiin tällä hetkellä. Näissä koitin taas jotain uutta itelle, eli näissä on vähän tollasta pitsineuleen(?) tapasta. Lankana 7 veljestä ja puikot 3,5. Takaosa on tehty 2o 1n ja etuosassa on tota samaa mitä käytin kun tein hihatinta, eli siis neulotaan yhdestä silmukasta 3s ja kavennetaan kolme yhteen ja joka toinen kerros ihan vaan oikeeta. Sitten seuraavalla kerroksella se mikä kavennettiin levennetään taas kolmeks ja kolme neulotaan yhteen. Aika helppoa kun sen vaan saa päähänsä. Varresta olis voinu tehdä viel vähän pidemmän kun lankaa jäi jokunen metri mut kyl melkeen koko 150grammaa meni näihin sukkiin.




Seuraavia sukkia ajatellaan jo mut täytyy antaa käsien välillä vähän levätä eli jos alottais vasta huomenna eikä viel tänään. Gilmoren tyttöjen seitsemäs kausi kului kivasti näitä tehdessä, onneks nyt syksyllä alkaa kohta jo telkusta jotain kattomisen arvosta ettei aina tartte noita dvd:itä kuluttaa. Toisaalta Frendit ja Gilmoren tytöt on sellasii sarjoja joita jaksaa kattoo aina uudestaan ja uudestaan. Koulukin alko tossa viime viikolla ja kaiken näköstä kouluun liittyvääkin pitäis pikkuhiljaa varmaan ajatella. Kauhistuttavaa miten nopeesti kesä taas meni. Mut nyt saa nauttii syksystä taas. Lankahyllyihinkin tulee taas kaikkii kivan syksysii värejä, murretut värit vaan jotenkin kuuluu syksyyn. Ja kait pikkuhiljaa pitäis niitä joululahjojakin jo alkaa miettiä, eihän jouluun enää niin pitkä aika oo...

Ei kommentteja: