Tässä vähän kuvaa siitä, mitä olen viimeiset kolme päivää puuhannut. Sain vihdoinkin itteäni niskasta kiinni ja tilasin viime huhtikuun Rooman matkan kuvia. Tiistaina saapuivat ja siitä asti oon koonnut niistä albumia. Albumi on kirjakaupasta, Mikki Hiiri löytyy kannesta ja sivut on tyhjiä, valokuva albumina vissiin ihan oikeakin tarkoitus. Liimailen kuvia, papereita ja tekstejä, kaikkea inside läppää lähinnä :D Ja täysin koukussa tekemiseen. Ja pakko oli Tiimarista hanstrata kaikkia ihania papereita. Niillekin löytyi paikka onneks, nyt ei enää askartelupaperit oo ympäri huonetta. Siivottu siis on myös. Ylpeä itsestään :D Myös ostin kaikkia kivoja tarroja yms yms...
Joululahjat mietinnän alla. Ajattelin tänä vuonna jotain yhteistä teemaa kaikkien lahjoihin. Ei tartte niin kauheesti miettii...
Koulussa vaihtus jakso ja nyt suunnitteilla kovasti painokangas ja sen myötä kankaanpainoa. Syyslomaan aikaa kaks viikkoa. Sillon aikaa keskittyä kaikkeen keskeneräiseen eli lapasiin ja avaimenperiin. Ja jotain pientä reissuakin suunnitteilla, kotimaahan kuitenkin, ei mitään Lontooseen lähtöä :D Vaikka sinne täytyis kyl päästä.
Ja luon loistavaa uraa elokuvan käsikirjoittajana. Juoni on loistava ja näyttelijöiksi valitaan vaan huippuja, mä ja kaverini voitetaan vuonna 2011 kaikki mahdolliset Oscarit ;)
et silleen...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti