keskiviikko 20. elokuuta 2014

Pinkit lehdet




Tehdessäni näitä sukkia, mietin jo silloin miltä kyseinen neulos ja pinkkilanka näyttäisivät yhdessä. Vihreä oli tietysti selkeä valinta lehtikuvioilla, pinkki ei niinkään. Värit saavat kyllä mallin kuin mallin muuttumaan aivan täysin ja niin tässäkin tapauksessa mielestäni kävi. Lopputuloksesta tuli ehkäpä parempi mitä osasin edes odottaa ja jotenkin tykkään näistä pinkeistä enemmän kuin niistä vihreistä. Sukat ovat muuten samanlaiset, mutta näihin laitoin tuohon varren taakse oikeinnurin neuletta pelkän oikean neuloksen sijaan. Tuntuvat pysyvän vähän paremmin jalassa tuon ansiosta. Lehtien malli napattu täältä ja soviteltu sukkiin. Melkein koko seiskaveikan kerän näihin saa kyllä upotettua. Muuten olisin voinut tehdä polvisukatkin, mutta kun lankaa ei ollut kotona kuin yksi kerä, ehkä sitten seuraavalla kerralla.

Ei kommentteja: