lauantai 5. huhtikuuta 2014

Käsityö-höpinät





Mä olen nyt ollut tasan kaksi viikkoa koskematta puikkoihin. Kyllä, en ole neulonut kerrostakaan pariin viikkoon! Lankaa kyllä olisi, ideoita samoin sekä muutama toteuttamista odottava projektikin. Mutta kun ei huvita, ei sitten pätkääkään! Olen koko alkuvuoden neulonut lähes päivittäin eli ehkä tämä vaihe oli odotettavissa. Helmi-maaliskuun aikana sukkapareja tuli tehtyä lähes kymmenen ja jotenkin tuntuu että tällä hetkellä vaivaa pieni sukkaähky. Olen miettinyt tekeväni huivia, mutta senkin kanssa tyssäsi alkumetrien jälkeen. Ei vain huvittaisi yhtään. Toteutuslistalta löytyivät myös kaksikerroksiset tumput, mutta eihän näin lämmin kevät houkuta yhtään talvivaatteiden tekoon. Olen selaillut pinterestiä ja miettinyt pääni puhki, mutta kaikki työt mitkä haluisin tehdä tuntuvat jotenkin kovin talvisilta ja näin ollen epäkiinnostavilta tällä hetkellä.

Jos neuletyöt eivät innosta niin nyplääminen kiinnostaisi kyllä kovastikkin. Sain liinan valmiiksi siinä vaiheessa kun kurssikertoja oli enää kaksi jäljellä ja se viimeisin todella oli jo tämän viikon torstaina. Ensi viikosta lähtien ei siis ole enää viikkottaista nypläämistä. Valitsin tyynylleni hyvin pienen työn ja epäilin kovasti saisinko sen tämän kevään aikana valmiiksi. Käytin hyväkseni kurssin viimeisen kerran ja kysyin kaiken opettajalta valmiiksi, että osaisin tehdä työn yksikseni loppuun. Ja koska työ ei paljoa jäänytkään kesken, niin nappasin tyynyn eteeni eilen illalla ja iskin työhön viimeisen neulan yhdeksän aikaan illalla. Vielä olisi päättelyt. Sinäänsä vähän harmittaa etten ottanut tehtäväkseni jotain isompaa, jota olisi voinut tehdä kesälläkin, mutta toisaalta tunnen kyllä itseni ja luulen että en olisi kesän aikana kaivanut tyynyä kertaakaan esiin. Eli ehkä ihan hyvä että työ oli pieni ja nopea, joka tuli nyt valmiiksi ja syksyllä jos kansalaisopisto edelleen jatkaa kurssin järjestämistä, voin aloittaa jonkin kokonaan uuden työn. Tuo nopsa projekti oli kyllä siitä kiva, että vähän mietin toteuttaisinkin samalla pistelymallilla usemmankin jutun.

Ompelukoneeseen en ole ehtinyt koskea moneen viikkoon ja pikkusen tekisi mieleni ommella jotain uutta keväistä sisustusta. Niinkuin sohvatyynyjä. Niiden päällisiä kun on niin kiva vaihdella ja kangaslaatikon uumenia samalla tuhota. Olen miettinyt myös muita pikkuisen kesäisempiä projekteja jo ja aamulla kaivoin laatikoista kirjontatyöt esiin. Ostin itselleni yhden piirretyn liinan vuoden alussa viimeisillä työkerroillani käsityöliikkeestä ja kirpparilta löytyi halvalla kirjontalankoja. Edellisen liinan valmistumiseen meni kolmisen vuotta ja luulen että tämän vähän isomman parissa saattaa hyvin mennä kaksinkertainenkin määrä. Tosin työ oli monta vuotta ihan vain edistymättäkin, ja valmistuikin suhteellisen nopeasti kun vain joka ilta kirjoi muutaman tunnin. Pidän tuosta liinan piirroksesta ja noista lankojen väreistä, mutta vaikein osuus on se kun pitää miettiä millä värillä minkäkin osan tekee. Valmista lopputulosta kun on niin vaikea tietää etukäteen.

Ei tässä nyt varmaan ollut taaskaan mitään päätä eikä häntää, mulla vaan on jotenkin ihan sellainen olo että jotain pitäisi tehdä mutta kun en yhtään tiedä mitä. Eilen olin kokeilemassa kahvakuulaa ensimmäistä kertaa ja tänään on jokainen lihaskin niin jumissa että mistään käsitöistäkään ei varmaan tulisi yhtään mitään. Jotenkin se puikkoihin tarttuminenkin houkuttaisi kovasti kun on pari viikkoa ollut ilman ja uskon että innostus palaisi varmasti taas nopeasti kun vain alkuun pääsisi. Ehkäpä siis lopetan tämän pähkäilyn ja otan vain lankakerän eteeni ja alan silmukoiden luontiin!

Ei kommentteja: