maanantai 23. syyskuuta 2013

Oranssit raitasukat






Mun tilaus-miesten sukkien tekeminen sai aikaan poikaystävässä ja pikkuveljessä kommentteja siitä, miten heillekin saisi kyllä tehdä sukat. Niinpä tilaussukkien jälkeen puikoille otin sukat poikaystävälle. Herran omana toiveena oli lemppariväri oranssia, jonka yhdistin vaaleaan harmaaseen ja päätin tehdä kapeata raitaa. Muutenhan nämä ovat ihan perussukat, mutta tuo raidoitus tuo kyllä oman jujunsa. Ekan sukan valmistuttua laitoin kuvaviestiä, että mahtaako nää nyt kelvata ennenkuin alan toistakin sukkaa tehdä. Sain takaisin viestin, jossa sanottiin että hyvältä näyttää, mutta pyydettiin odottamaan kuitenkin luonnossa näkemistä ennen kuin toisen sukan aloitan. Torstaina tuo sitten näki sukkansa oikeasti ja oli sitä mieltä että näyttää vielä paremmalta kuin kuvassa, lupa toiseen sukkaan myönnetty. Ja seuraavan illan aikana valmistui toinen sukka. Aika nopeasti tuota kyllä neuloi, kun piti langat vain ojennuksessa, olen usein huomannut että raidottaessa langat ovat niin kovassa solmussa, että niitä saa olla vähän väliä selvittelemässä. Tällä kertaa en antanut sekoamista tapahtua ja neulonta sujuikin sen takia paljon ripeämmin.

Saaja tykkää sukistaan ja esitti jo toivomusta, että seuraavissa voisi olla sitten myös raidallinen kantapää, oivoi, monetkohan sukat sitä vielä joutuu noille pojille tän talven aikana tekemään?! :D

8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hienot sukat! Miten se toinen lanka kulkee sukan sisällä? Et varmaankaan katkaissut lankaa joka raidan kohdalla?
- Susanna maalta -

Henni kirjoitti...

En katkaissut en, vaan vaihdoin väriä aina kerroksen vaihtumiskohdassa, jolloin kiepautin langat toistensa ympäri niin ettei sukkaan tule reikiä ja toinen lanka pysyy mukana. Ja nuo kiepautukset tein niin että välillä erisuuntiin, jolloin langat eivät menneet keskenään sekaisin. Vähän vaikea selittää, mutta aika helppo juttu oikeastaan :)

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos selvennyksistä! Noi on kyllä niin kivan näköiset, että pitää minunkin kokeilla.Toi lankojen kiepauttaminen on selvä homma, mutta en ihan tajunnut tuota erisuuntiin. No minä yritän. Perästä kuuluu...
- Susanna maalta -

Anonyymi kirjoitti...

Nyt olen tekemässä tollaisia raitasukkia. Miten sait varren joustimessa nurjat silmukat niin, ettei oikealla puolella näy katkoviivaa nurjan silmukan alla? Ymmärrätkö, mitä tarkoitan?
- Susanna maalta -

Henni kirjoitti...

Ihan en nyt ymmärtänyt, mutta neuloin sukat ihan normaaliin tapaan, eli nurjat silmukat ihan vain normaalisti nurjina. Ja toista lankaa en kuljettanut mukana, vaan vaihdoin aina vain toiseen kerroksen vaihtuessa ja jätin toisen langan taas siihen odottamaan. Langan vaihtuessa kiristin sen verran, ettei lankasiirto tule kovin hyvin näkyviin. En oikein muuta osaa kertoa, perinteisesti neuloin :)

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos! Laitoin ton saman kysymyksen Novitan Neulomoon ja siellä kanssaneulojat valaisivat asiaa. Jos tekee väriraidan, jossa yhtä väriä on vain 1 kerros, ei nurjille silmukoille voi tehdä mitään. Nurjien silmukoiden alla näkyy katkoviiva. Jos sen sijaan tekee samalla värillä 2 kerrosta, voi tehdä ekan kerroksen kokonaan oikeita silmukoita ja tokan kerroksen esim. 2 o 2 n. Silloin noita katkoviivoja ei näy nurjan silmukan alla oikealla puolella. Ymmärrätkö nyt, mitä tarkoitan?
- Susanna maalta -

Henni kirjoitti...

Hieman enemmän juu :) täytyy sanoa että itse en koko asiaan kiinnittänyt edes mitään huomiota, minusta nurjasta puolesta tulee hauskan näköinen kun lanka vaihtuu kerroksen välein, mutta onhan se toki erinäköistä kuin jos sekisi esim kaksi kerrosta samalla langalla :) hyvä että jotkut muut osasivat sinua auttaa kysymyksessäsi, mä en ole mikään kauhean taitava näiden asioiden suhteen, vaikka kovasti yritän opetella :)

Anonyymi kirjoitti...

Minusta näyttää kuvissa, ettei tekemissäsi raitasukissa näy tota katkoviivaa. Olet neulonut sitten niin napakan ja siistin resorin. Katkoviivat näkyy, kun resoria venyttää, esim. kun sukka on jalassa. Aina oppii uutta!
- Susanna maalta -