torstai 29. elokuuta 2013

Blogi 5-vuotta ja arvonta!


 Tänään on aihetta juhlaa, sillä sen lisäksi että poikaystäväni viettelee syntymäpäiväänsä, myöskin tämä pieni blogini on saavuttanut mahtavan 5-vuoden iän. Tasan viisi vuotta sitten perustin blogini ja kirjoitin ensimmäisen pienen tekstin. Aluksi kuvittelin kirjoittavani enemmän päiväkirjamaisia merkintöjä ja postaavani kuvia nukkekodistani mutta vuosien mittaan tästä on tullut enemmänkin paikka, jonne raportoin tekemiäni käsitöitä ja askartelujuttuja. Blogi koki jossain vaiheessa pienen hiljentymisenkin ja postaustahti oli olematonta tai harvinaista erittäin pitkään. Viime syksynä aktivoiduin uudelleen ja olen nyt koittanut päivitellä vähintään kerran viikossa. Postauksia tulee nykyään myös muistakin kun käsityöjutuista ja tuntuu, että tänne on hyvä höpötellä kaikennäköisiä asioita. 269 on postausten määrä ja toivon kovasti pääseväni tänä syksynä täyteen kolmeensataan.

Tämän iloisen juhlapäivän kunniaksi on aika pistää pystyyn tämän blogin ensimmäinen arvonta. Tätä olen miettinyt jo aikaisemminkin, mutta totesin että synttärit ovat hyvä syy järjestää se ensimmäinen. Homma menee niin että kommentoimalla tähän postaukseen aikavälillä tänään ja viimeistään 5.9 osallistut mukaan yhdellä arvalla. Toisen arvan saat, jos linkität postauksen lopusta löytyvän kuvan omaan blogiisi ja mainostat arvontaa myös muille. Ilmoita siis kommenttiboksiin kuinka monella arvalla osallistut ja jos sinulla ei ole omaa blogia, jätä erottuva nimimerkki.  
Voittajan arvon viimeistään 8.9 ja ilmoitan voittajan blogissa, jolloin hänellä on viikko aikaa ottaa minuun yhteyttä profiiliesittelystä löytyvään sähköpostiosoitteeseen. Jollei yhteydenottoa tule, niin arvotaan uusi voittaja. Kommentoijia ja lukijoita ei blogillani kamalasti ole, päivittäisiä katselukertoja kuitenkin löytyy, eli toivon kovasti saavani tähän sentään jonkin verran osallistujia :)



Ja sitten se palkinto. 
Voittaja saa valita itselleen yhden itsetekemistäni Akkeli-pussukoista. Näitä tuli joskus ommeltua paljonkin ja edelleen valikoimaa riittää. Arvon siis yhden pussukan ja voittaja saa valita yllä olevasta kolmesta mieleisensä. Kommettivaiheessa ei tarvitse suosikkiaan ilmoittaa, toki senkin voi tehdä, mutta voittajan selvittyä, voimme keskenämme sopia minkä pussukoista hän haluaisi. Leveyttä pussukalla on 15cm ja korkeutta noin 18cm eli nämä sopivat hyvin vaikka pieniksi meikkipusseiksi, itselläni on yksi korvakorujen säilytyksessä ja toisessa pidän ponnareita. Jokainen pussukka on uniikki.

Onnea kaikille arvontaan ja onnea pikku blogilleni synttäripäivänä!


(kopioi tästä kuva ja postaa se blogissasi, jos haluat mukaan kahdella arvalla)

5 kommenttia:

Essi kirjoitti...

Osallistun arvontaan. Söpöjä pussukoita! :)

Vipunen kirjoitti...

Osallistun myös arvontaan, kahdella arvalla, blogini löytyy osoitteesta: http://virkkailuvipunen.blogspot.fi/

Anonyymi kirjoitti...

Onnittelut blogillesi ja miehellesi myös! Kokeilen onneani yhdellä arvalla.
- Susanna maalta -

Anonyymi kirjoitti...

Arvontaan mukaan yhdellä ja nimimerkillä Ilokseni :)

SewSanna kirjoitti...

Onnea 5-vuotiaalle! Osallistun arvontaan yhdellä arvalla.