tiistai 26. helmikuuta 2013

Vieläkin vain villasukkia



Sukkia. TAAS? Kyllä! Neulomiskärpänen on iskenyt nyt kyllä pahemman kerran, toisaalta hyvä vaan. Nämä on tehty samalla tapaa kuin nämä, malli soveltaen Novitan sukkalehdestä. Lankana mintunvihreää Opi villasukka seiskaveikkaa. Tykkään kyllä kovasti tuosta että varren saa kivasti rypytettyä.


Seuraavat sukat lähti jo puikoille. Suunnitelma on selvillä jo muutaman viikon, tavissukkien perään on kirjoneuleen vuoro. Yhdet sukat siis vielä tulossa, jospa niiden jälkeen siirrytään jo johonkin muihin juttuihin, alkaa sukkalaatikko pursuilla ylitse jo pian. Vähän jännittää tuo kirjoneule, se kun ei ole kovin tuttua, katsotaan siis mitä saan aikaiseksi.


(Huomiota kannattaa kiinnittää myös siihen miten mun pieni kasvini "kukkii". Olen löytänyt sisäisen viherpeukaloni, tämä kyseinen kasvi on ollut mulla jo kohta neljä vuotta ja se on edelleen hengissä! Tosin välillä sen lehdet lurppuu purkin reunoja vasten, mutta jotenkin se aina vaan piristyy kastelusta ja selviää taas. Nyt se on tehnyt omaa "kukka" ennätystään, tällä hetkellä noita valkoisia on kasvissa kahdeksan! Lehdet kääntyy jo kovasti kohti parveketta ja auringonvaloa, jospa pian olisi jo niin lämmin, että sen saisi nostaa kokonaan parvekkeelle nauttimaan olostaan!)

Ei kommentteja: