perjantai 22. helmikuuta 2013

Unohtuneet sukat



Tein löydön kaapistani. Oikeasti en edes muistanut tämmöisten sukkien olemassa oloa. Vaan kun ne tulivat vastaan kaappeja kaivellessa, palautuivat ne heti mieleeni. Kesällä 2011 näitä tikuttelin. Siellä ne nyt olivat, laatikon pohjalla kaapin perukoilla, päättelemättöminä ja käyttämättöminä. Mutta hyvä että löytyivät. Päättelin langanpätkät ja otin sukat käyttöön. Lanka näissä on seiskaveikkaa ja sen muistan, että tekeminen oli hidasta. Tuo palmikko on kyllä kivannäköinen. Kertooko se siitä että on liikaa tavaraa kun osa tavaroista hukkuu kaappeihin ja unohtuu sinne?!

Hiihtoloma viikko alkaa olla viikonloppua vaille loppu. Tänään on ollut pitkästä aikaa tehokkuuspäivä. Mikään ei voita sitä fiilistä kun puolenpäivän aikaan tajuaa että kämppä on jo siivottu ja voi lähteä kaupungille asioita hoitamaan. Kun aloittaa heti aamusta, saa vain niin paljon enemmän aikaiseksi kuin että vetelihtisi sängyssä koko päivän. Suursiivous asunnossa siis pitkästä aikaa, sen jälkeen kauppaan ja postiin, sieltä takaisin kotiin ja järjestelemään viimeinkin kaikki paperit mitä vuosien varrella on kertynyt niputtain. Nyt kaikki on arkistoitu siististi järjestykseen. Hyvillä mielen viikonloppuun siistissä kodissa siis! Vähän tekisi mieli lähteä leffaan, mutta katsotaan nyt. Tai ehkä vain sohvalla löhöilyä loppuilta ja neulomista, hmmm...

Rentouttavaa viikonloppua!


Ei kommentteja: