sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Harmaat sukat koko perheelle

Niin vaan se joulu tänäkin vuonna oli ja meni ja täällä on ainakin syöty vatsat ja massut pulloilleen. Huh, ihan jotenkin hassua, että vaikka vapaapäiviä oli vain neljä, tuntuu kuin tätä joululomaa olisi vietetty ainakin viikko, jos ei kaksikin. Taidan olla hyvin rentoutunut. Toisaalta menihän tuo joulu aika rennolla kaavalla, leffoja tuli tuijoteltua useampikin, palapelejä ja lautapelejä on tehty ja pelattu, vähän on kyläiltykin ja niin siis mainitsinko jo, että syöty on myös. Tammikuussa alkavaa herkkulakkoa varten on tullut tankattua kyllä vähän liikaakin. Jouluksi ostamaani kirjaa sen sijaan en vielä ole ehtinyt korkkaamaan, jokunen joululahjakin on vielä testaamatta, puikkoihin en ole koskenut ja tietokoneenkin avasin ensimmäistä kertaa tänään sitten aatonaaton. Joululahjaksi sain lähes kaiken toivomani, eli vissiin on tullut oltua ihan kiltti tänäkin vuonna. Itse sensijaan lahjoin tuttuja perinteiseen tapaan villasukilla, joten niitä olisi nyt esittelyn alla. Niin ja joulukortit! Aloitetaan nyt kuitenkin sukista.




Alkuun siis kerralla kolme paria esittelyyn. Nämä sukat menivät kaikki samaan perheeseen ja toiveina oli kaikille samanväriset (harmaat) sukat. Äidin ja pienen neidin sukkiin tein samanlaista pitsineulosta ja perheen isälle ihan vain perussukat. Pohdin pitkään, mikä pitsineulos toimisi myös noin vuoden ikäisen sukassa ja päädyin käyttämään samaa mallia, kuin kerran aiemminkin tekemissäni sukissa. Mallineule löytyi siis Haapsalun huivikirjasta. Äidin sukkaan tein tuohon jalanpäälle myös pitsiä, mutta lapsen sukassa pitsiä löytyy vain varresta. Vanhempien sukissa lankana on seitsemää veljestä ja lapsen sukan tein Dropsin Baby Merinosta, siitäkun löytyi sopivasti samansävyinen harmaa. Seitsemänveljes on mielestäni nähkääs vähän liian paksua lankaa pieniin sukkiin, joten merinoa oli kivempi tikutella lapselle. Nämä sukat olivat jo hyvissä ajoin ennen joulua valmiina ja olikin hauska tehdä koko perheelle sukat samalla teemalla, tällä kertaa tuo teema oli siis väri. Tietysti aloitin tylsimmästä päästä, eli perussukista, vaikka ei näitä tehdessä kyllä päässyt kyllästymään. Toivottavasti tuli kaikkien jalkoihin sopivat!

Ei kommentteja: