sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Pallovalot itsetehden




Voi nenä tämmöistä flunssa-aikaa sanon minä! Luulin pääseväni jo karkuun tätä tautia, joka tuntuu vaivaavan vähän yhtä jos toistakin tuttavaa, mutta torstai-iltana se tauti otti minut kiinni. Tultiin kotiin illalla ja se iski ihan yllättäen, kauhea kylmyys ja täristyäni viltin alla pari tuntia päätin mitata kuumeeni. Jep, lämpöhän se näytti ja aika reilustikkin. Perjantai-aamuna kuume oli poissa, mutta lepopäiväksihän se perjantai sitten meni. Ja koska lepäillessä ei voi tehdä mitään kovin raskasta, päätin vihdoinkin toteuttaa suunnitelmani omista pallovaloista. Näitä pallovalojahan on nähty jo muutaman vuoden ajan joka toisessa blogikodissa, mutta koska itse tyydyn aina ensin ihastelemaan ja sitten vasta haaveilemaan itselleni samanlaisista, olen vasta tämän syksyn aikana herännyt haaveilemaan palloista. Ja koskapa on kiva tehdä itse, päädyin nämäkin siis ihan itse rakentelemaan.

Resepti on varsin yksinkertainen: ohutta puuvillalankaa kerällinen, vesiliimaseosta sekä vesi-ilmapalloja. Pumpataan kotoa kaapin perukoilta löytyneet vesi-ilmapallot sopivan kokoisiksi, sekoitetaan veden joukkoon erikeeper purkin loput, sekoitetaan ja uitetaan puuvillalankaa seoksessa. Sitten vain kieritellään sopiva määrä lankaa vesi-ilmapallon ympärille ja laitetaan kuivumaan. Toistetaan kierittelyprosessi parillekymmenelle pallolle. Illalla jo pallot olivat kuivuneet niin että pääsin puhkomaan vesi-ilmapallot niiden sisältä ja sitten vain iskin pallot sopivista koloista kiinni jouluvaloihin. Nämä omat valoni ovat muuten patterikäyttöiset, nappasin yhden veljeni tilaamista valoista isältäni.

Valmiit pallovalot laitoin roikkumaan keittiön ovenkarmien ympärille. Pari pientä naulaa piti kyllä ensin lyödä karmien yläosaan, että valot pysyivät hyvin paikassaan. Ja toki kiinnitysprosessiin kuului myös se, että joka kerta kun vähän liikuttelin valoja paikasta toiseen, pienet lankapalloset lensivät pois paikoiltaan ja taas sain kiinnittää ne uudelleen. Mietin jo pitäisikö ne kiinnittää valoihin jotenkin paremmin, mutta kun ne lopulta yön yli pysyivät paikoillaan ihan vain noinkin, annoin asian olla. Lopputulokseenkin voi olla varsin tyytyväinen ja tämä tee-se-itse -prosessikin oli kokonaisuudessaan varsin hauska ja toteutuskin tapahtui yllättävän helposti. Mietin olisinko tehnyt puolet palloista valkoisiksi, mutta tykkään kyllä että nuo ovat kaikki punaisia.

Niin ja entäs se tauti? No se palasi tietysti eilen illalla vieläkin korkeammalla kuumeella liitettynä inhottavaan yskään, niin että taas sitä ollaan sängyn omina. Tai sohvan oikeastaan, sillä levitettiin tämä meidän vuodesohva vuoteeksi ja tässä olen oikeastaan maannut eilisillasta lähtien taukoamatta. Vähän harmittaa ja kiukuttaa koko tauti, mutta joskus koko päivä katsellen gilmoren tyttöjä on ihan paikallaan. Niinpä jatkan sarjan parissa. Ja toivon tämän taudin olevan poissa huomenissa, jolloin olisi tarkoitus lähteä reissuun länsinaapuriin. Niin mun tuuria sairastella juuri ennen matkaa! Pöff!

Ei kommentteja: