torstai 11. joulukuuta 2014

Joulusukat




Viime vuonna neuloin itselleni joulumyssyn, tänä vuonna oli sukkien vuoro. Itse asiassa aloin haaveilla näistä jo viime vuonna ja nyt ne ovat valmiina ja pääteltyinä. Tippuivat eilen illalla noin puoli yksitoista puikoilta. Yhden sukan tekoon meni suunnilleen yksi ilta, mutta kun kokonaan neulontaan painottuvat illat ovat olleet vähän vähissä, odotteli ensimmäinen sukka pariaan muutaman viikon ajan. Tarkoitus oli tehdä ensin polvisukat, mutta koska kirjoneule ei sittenkään houkutellut niin paljoa, tein näistä normimittaiset ja huijasin vielä tuossa kirjoneuleessa niinkin etten jatkanut kuvioita enää kantapään jälkeen. Kuviot on napattu myssystäni ja nuo söpöt poroset oli ehdottomasti saatava mukaan. Kuitenkin jos sukat olisi tehnyt aloittaen kärjestä, olisivat kuviot tuleet paremmin esiin, nyt kun silmukat ovat ns.väärinpäin ja sydänkään ei näytä niin paljoa sydämeltä mitä se näytti pipossa. Mun kirjoneuleenkin on muuten paljon siistimpää pyörönä neulottuna kuin viidellä puikolla, kaipaan selkeästi lisää harjoitusta! Ensi kerralla sitten taas viisaampana ja onhan nämä nyt joka tapauksessa aika jouluisat. Mietin kovasti myös olisinkin jatkanut kantapään jälkeen ihan vain valkoisella, mutta sitten sukista olisi saattanut tulla vähän tylsät. Nyt tuo neule muistuttaa kuitenkin jouluista polkkakarkkia, joten olen ihan tyytyväinen tuohon raidoitukseen. Vähän ne vielä tuntuvat kireältä jalassa, höyrytystä saattaisivat kaivata. Oli kuitenkin pakko napata kuvat äkkiä kun hetkellisesti se kaatosade loppui ja aurinkokin pilkistä pilvien välistä. Jotenkin ei uskoisi että kahden viikon päästä vietellään jo joulupäivää!

Ei kommentteja: