torstai 10. heinäkuuta 2014

Drops syysmalliston suosikit

Kesä vasta pääsi kunnolla alkuun, mutta pikkuhiljaa ajatukset kääntyvät joka paikassa jo syksyyn. Vaikkei nyt ihan vielä tarvitsisi, onhan sen sateisen ja kylmän alkukesän jälkeen tämä helle aikast hieno juttu. Nämä kuvat keräsin jo itse asiassa viime viikolla ja päätin kuitenkin pikkuisen fiilistellä syksyä jo tässä vaiheessa. Toisaalta kun nyt jo aloittaa syksyn neuleiden tekemisen, ovat ne valmiina silloin kun niitä tarvitaan! Sukkalankaryhmäläiset facebookissa esittelevät jo syksyisiä lankalöytöjään, vaan tänne kaupunkiin ne eivät vielä tunnu rantautuneen, ehkä ihan hyväkin niin! Dropsin sivuilta bongasin kuitenkin jo syksyn ja talven neulemalliston ja poimin sieltä kivoimpia juttuja tähän postaukseen.


Tässä ensimmäisessä pipo-kaulaliina setissä kiehtoo tuo neuleen pinta. Eikä näytä hassummalta tuo pipokaan! Kolmiohuiveja löytyi myös mallistosta ja tämä ihastutti eniten. Tuo värikin on jotenkin ihan syksyyn sopiva!


Tossuista intoilin jo viime syksynä ja nämä tämän malliston tossukatkin ihastuttavat kovasti. Tuollainen hupullinen kauluri olisi myös kätevä niinä syksyn päivinä kun takkia ei välttämättä tarvitse, mutta jotain lämmittävää haluaa. Mä olen kyllä aika huppuaddikti ja yleensä en osta takkejakaan, joissa ei ole huppuja!


Toinen pipo/kauluri-setti. Tässäkin yksinkertainen neulos miellyttää silmääni. Vaaleanharmaa väri toimii myös. Porokuvioinen paita olisi lähempänä joulua ihana ja harmaa väri ei kuitenkaan viittaisi liikaa jouluun. Jaa miten niin joulujutut jo mielessä?


Pikkuisen paksummasta langasta neulotut sukat ovat jo melkein tossuihin verrattavat. Tuo sivussa kulkeva palmikko on suloinen. Ja viimeisenä vielä yksi setti. Tämän tapaisen pipon neuloinkin jo viime talvena, mutta tuollainen löysä malli samalla tapaa olisi kyllä hauska. Nuo kaulurit ei muuten juurikaan iske muutenkuin siksi että ovat kivannäköisiä. Mutta omaan kaulaan en saisi laitettua, eihän tuo suojaa kurkkua ollenkaan! Ehkä se olisikin siis vain koristetarkoitukseen, ei siis kovinkaan käytännöllinen.

Tässä siis omia suosikkejani Dropsin uutuuksista. Näitä ei ollut edes kovin vaikea valita, oikeastaan kokonaisuudessaan aika kivoja neuleita tulossa uudelle kaudelle! Täältä pääset tutustumaan Drops Syksy ja Talvi 2014/2015-mallistoon. Kuvat lainattu kyseiseltä sivulta. Ohjeet päivittyvät sivulle pikkuhiljaa sitä mukaan kun ne saadaan valmiiksi.

Ei kommentteja: