keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Syysvaatteita ja kuvastorakkaus


Mun lempparihetkeni loppukesästä on jo monena vuonna ollut se kun uudet vaatekuvastot tipahtelevat postiluukusta eteisen lattialle. Samanlaista iloa koen myös joulun jälkeen kun kevätkuvastot ilmestyvät, mutta jotenkin nämä syksykuvastot ovat vielä kivempi asia. Nytkin olin jo ehtinyt vähän odotellakin uusien kuvastojen ilmestymistä. Iso kuppi teetä eteen (oli muuten vaahtokarkin makuista ja todella hyvää!!!) ja syventymään kuvastoon. 





Mulla on ollut jo monta vuotta tapana, että kääntelen niiden sivujen kulmat, joista löydän jotain kivaa. Nytkin tuli muutama kulma käännettyä, vaikka tuntuikin että tänä syksynä ei kuvasto tarjonnut niin paljoa kivaa kuin aiempina vuosina. Joko olen nirso tulevan syksyn muodille tai sitten järkiintynyt niin, että en koe tarvitsevani kovasti kaikkea. Kuvastoissa ehdottomasti parasta on se että ilman ylimääräisiä klikkailuja näkee kaikki värivaihtoehdot ja tuotetiedot tuotteista. Varsinkin tuosta että värit näkyvät pidän. Pahoittelut muuten iltamyöhään kattolampun valossa oteista kuvista, joita ei ollut aikaa muokata yhtään. Mutta kai niistä jotain selvää saa. Käsittelyssä oli siis Henkkamaukan kuvasto, Elloksen kuvasto ilmestyikin jo muutama viikko sitten. Tilaan edelleenkin kyllä kaikki vaatteeni nettikaupoista, mutta tykkään näistä perinteisistä kuvastoista kovasti, mikään ei ole parempaa kuin superpaksu kuvasto täynnä muotia!


Kokosin kuvaston lemppareista pienen kollaasin. Ihastun joka syksy mekkoihin, joita voisi käyttää paksujen sukkahousujen kanssa. Syksytakkia en oikeastaan tarvitse, mutta tuollainen maihinnousutakki olisi kyllä kiva. Farkkuja en ole vähään aikaan käyttänyt ja olen nyt lämmennyt tuollaisille poikaystäväfarkuille, vaikka kapeat ja tiukat lahkeet miellyttävät edelleen. Neuleet kuuluvat syksyyn ja ylisuuri uusi neuletakki voisi olla kiva, tuollaista vihreää ei juuri vaatekaapistani muuten löydy. Helmikoristeinen collegepusero on ihana ja sen klikkailinkin jo ostoskoriin. Vähän enemmän syksyn värejä olisin kaivannut mallistosta, kanervanpunaista ja petroolinsinistä erityisesti. Tiedän että syksyyn on vielä aikaa, mutta miten sitä tuleekin aina fiilisteltyä niin kovasti etukäteen. Lupasivat vissiin lämmintä syksyä, sekin kyllä sopii hyvin!

kuvat H&M

Ei kommentteja: