keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Koivua kotiin





Eilen se kotiutui. Mun kauan kaivattu ja pitkään odotettu ruokapöytä. Uuden ruokailuryhmän etsintä alkoi oikeastaan jo viime keväänä muuton jälkeen ja melkein vuosi siinä metsästyksessä meni. En sanoisi niinkään, että olisin ollut nirso tällä kertaa, vaan kyse oli oikeastaan siitä, että en halunnut uuteen pöytäryhmään laittaa kauheasti rahaa. Vanha oli kuitenkin ihan hyvä, vaikka pinta olikin vähän naarmuinen ja tuolit hiukan huterat. Uudet tuolit pongasin jo aiemmin facebookin kirppikseltä ja niiden löydyttyä, määräytyi pöydän värikin. Koivuisiin tuoleihin en halunnut lähteä sekoittamaan mitään muuta puuta, vaan etsintään lähti valkoinen tai koivuinen pöytä. Loppujen lopuksi Ikeaan vei taas kerran tie ja uusi pöytä on melkein samanvärinen kuin tuolitkin. Alle parilla sadalla sain oikein tukevan ja varmasti monta vuotta kestävän pöytäkokonaisuuden. Ja uusi pöytäryhmä vaalensi kyllä kummasti koko kämppäni värimaailmaakin!


Heitänpä tähän loppuun vielä pikaisia kuulumisiakin taas. Mua oikeasti harmittaa tosi kovasti kun en ehdi tätä blogia useammin päivittämään, kesäkuun päivitysmäärä kun on puolta pienempi kuin aiemmat kuukaudet. Tämä viikko on ollut jo rauhallisempaa työrintamalla ja käsikin alkaa olla paremmassa kunnossa, niin että voisin pian jo uskaltaa tehdä jotain käsitöitäkin. Mutta nyt jatkan greyn anatomian parissa ja etsin itselleni jotain pientä iltapalaa. Öitä!

Ei kommentteja: