maanantai 12. marraskuuta 2012

Raitasukat


Serkkuni soitti minulle tuossa pari viikkoa sitten ja kysyi tekisinkö tilauksesta sukat. No tietysti! Toiveena oli että muutamaa väriä saisi olla ja jotain sinistä. Raitasukat tuli heti mieleen, mutta koska valmislangoista ei löytynyt kivoja raitalankoja niin päätin kerrankin raidoittaa itse. Lankana näissä on perus seiskaveikka, värit luonnonvalkoinen, petrooli ja turkoosi. Muutamaan otteeseen langat oli aika solmussa mutta valmista tuli. Ja ainaki minä tykkään, toivottavasti sukkien saajakin tykkää. Pinta näytti myös erittäin kivalta nurjalta puolelta ja tätä ajatellen meinasinkin tehdä itselleni lapaset näistä samoista väreistä mutta nurjinkurisina.

Puikot on siis heiluneet viime viikkoina, heiluisivat varmaan kovemminkin, mutta vasen käsi suuttui ilmeisesti liiasta neulonnasta ja on pari päivää hidastanut menoa. Puikoilla punaiset joulusukat, vähän vielä puuttuu kun hitaasti täytyy nyt tehdä. Positiivista kuitenkin on että pari vuotta kiukutellut oikea ranne (jäätelönmyynti ei ollut hälle hyväksi) on ilmeisesti vihdoinkin parantunut, koska aiemmin neulonta on ärsyttänyt sitä, mutta nyt ei ranteessa tunnu mitään kipuja. Vielä kun tuo vasen käsi saadaan terveeksi taas! Pari riviä voisin tänä iltana kuitenkin vielä neuloa, teekupposen kera tietysti!


5 kommenttia:

Meiju kirjoitti...

Tosi kivat sukat, mitä mieltä muut? :)

Maiju kirjoitti...

Melkoisen kivat kieltämättä! Saisinko reseptin? :D

Henni kirjoitti...

:) hehe

Henna Lankahelvetistä kirjoitti...

Tosi kauniit sukat :)

Henni kirjoitti...

Kiitos! :)