tiistai 25. elokuuta 2009
innostumisia ja tylsistymisiä
Oon kaks viime päivää istunu sängyssäni ympärillä hirveet määrät papereita ja muita askartelutarvikkeita. Muutaman kortin oon saanu valmiiks, tuntuu että vaikka omistais kuinka paljon erivärisiä papereita, ei koskaan onnistu saamaan hyvää väriyhdistelmää. Tästä tuli nyt tämmönen vaaleensininen kortti. Kuva on Penny Black. Muutamia koristeita ympärillä ja teksti on tarroista koottu. Aika yksinkertanen, ei kauheesti mitään ylimääräsiä hömpötyksiä ympärillä. Useampi kortti on vielä vähän kesken, vaikka suurimman sotkun sainkin jo siivottuu.
Neuleissa on vähän tympimistä taas. Korttien teko on hyvää aivojen nollaamista. Koulu tuntuu junnaavan paikallaan. Siks kotona on pakko koko ajan olla jotain tekemässä. Ranne ei oo ollu enää moneen viikkoo kipee joten viimeistään huomenna aion koittaa virkkaamista taas. Tosin neuleet edistyy hyvin koulupäivien aikaan, mut kotona ei jaksais... Ilmoittauduin tänään kolmelle kansalaisopiston kurssille: pitsinnypläys, suklaakurssi ja rosee-kukkakurssi. Noi kaks jälkimmäistä on vaan ihan päivän tai kahden juttuja mut nypläys kestääkin sitten kevääseen asti. Odotan innolla, kauan on jo tehny mieli opetella, mut pelkään vaan että hermot ei riitä. Tosin oon nyt koittanu opetella zenläisyyttä ja pysyy rauhallisena tilanteessa kuin tilanteessa. Liikenteessä ainakin toimii tosi hyvin, varsinkin kun nyt tuolla maantiellä pörrää taas kaikenlaisin traktoreita. Ennen olisin hermostunu saman tien mut nyt koitan ottaa iisisti, eihän mulla yleensä oo edes mikään kiire mihinkään. Eli pitää ottaa siihen pitsinnypläykseen vaan sama asenne. Menetin kyl hermoni ihan totaallisesti viime torstaina kun maton päärmäämisestä ei tullu mitään. Kolmen tunnin työ hukkaan. Joku päivä yritän uudestaan, kyl se vielä valmistuu. Jeps... Huomenna Turkuun, vähän vois koittaa jos ehtis käymään jossain shoppailemassakin. Tekis mieli päästä muutamaan kauppaan mut kattoo nyt miten aikaa on... Päivittelen noita kortteja lisää sitä mukaan kun saan niitä valmiiks...
Tänään soi: Hilary Duff - Between You and Me
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti