lauantai 6. helmikuuta 2016

Inspiraatiota Kreikasta





Työkaverini on ihan hirveä Kreikka-fani. Tai pitäisikö sanoa oikeastaan, että Rodos-fani. Niinpä hän pyysi voisinko tehdä hänelle Kreikka-aiheiset villasukat. Toteutukseen sain muuten vapaaat kädet, mutta toiveena oli että sukista löytyisi ainakin jossain muodossa tuota "Greek Key" -kuviota, siitä kun hän tykkää kovasti. Minä lähdin googleilemaan ja pinnailemaan kreikkalaistyyppisiä kirjoneulekuvioita ja otin suunnitteluun avuksi ison ruutupaperin. Pikkuhiljaa kuviot olivat piirtyneet ruuduille ja niistä lähdettiin kokoamaan varsinaista kaavaa sukille. Kaaviokuvan kiikutin töihin ja sain hyväksyvän tuomion suunnitelmalleni. Väritkin sain päättää itse ja seiskaveikalla lähdettiin sukkia tekemään. Suunnitelma muuttui vähän alkuperäisestä sukkien valmistuessa, mutta mielestäni sain koottua näihin aika paljon Kreikkaa. Kirjoneule on viime aikoina koukuttanut ja muutamassa illassa nämäkin sukat olivat valmiit. Työkaveri oli sukistaan ihan innoissaan ja saivatpa ne kehuja kaikilta muiltakin. Langanpätkien päättely oli työlästä, mutta kaiken sen vaivan arvoista kun näkee että saaja tosissaan tykkää sukistaan. Kumpa raaskisi vielä ottaa sukat käyttöönkin. Ja siis, millainen matkakuume mulle nousikaan näitä tehdessä ja varsinkin inspiraatiota etsiessä, mäkin haluan Kreikkaan turkoosin meren ääreen, ihastelemaan pieniä valkoisia kirkkoja ja nauttimaan viiniä porottavan auringon alle. Melkeen jo varasin kesälomareissun!

Ei kommentteja: