maanantai 9. helmikuuta 2015

Kuin karhunputkia




Selatessa marraskuussa messuilta ostamaani "Neulemallien käsikirja" -kirjaa, silmäni osuivat malliin nimeltä Kirsikkakertut. Minulle tuli heti mallista mieleen Koiranputket ja viereisestä lankakopasta mallille pääsyä huuteli beigen värinen seiskaveikka. Se siis päätyi puikoille seuraavaksi. Nämä neuloin ihan normaalisti varresta varpaisiin, puikkoja käytössä tosin oli vain neljä, jotta sain tuon kuvion yhdelle puikolle kokonaan. Kolme kertaa malli toistui varressa ja kokonaisuudessaan kolme kertaa myös varpaissa, kavennukset tosin aloitin kun olin neulonut mallikertaa 2 ja puoli kertaa. Nuo nypyt eivät oikein tule kuvissa esiin, mutta sellaisiakin sukissa siis on. Ei kuitenkaan liian suuria, että ne olisivat häiritseviä. Ihan kiva malli neuloa ja valmiista sukista minulle tosiaan tulee mieleen karhunputket, jotka talviaikaankin törröttävät lumihangen keskeltä. Sukka per ilta oli tahti ja näiden jälkeen oli pidettävä parin päivän neulontatauko, kun niska alkoi jumitella pahemman kerran. Taisin vähän liioitella kun neuloin kolmessa päivässä neljä sukkaa!

Ei kommentteja: