torstai 23. lokakuuta 2014

Ei tullut ihan tossuja





Lankakopassani on marinoitunut jo muutaman vuoden ajan Novitan Cloud Luxus -lankaa mitä ihanimmassa sinisen sävyssä. Lanka on täydellisen pehmeää, koostumukseltaan se on 65% villaa ja 35%bambua. Yhteensä keriä oli neljä ja viime vuonna kun yritin virkkailla langasta tossuja, olin kerinyt kaikki neljä kerää yhteen isoksi palloksi. Virkattuja tossuja näistä ei sitten viime vuonna syntynytkään, mutta nyt sain idean tossumaisista sukista. Niinpä neuloin varsiosuuden neljäkertaisella langalla vahvistetun kantapään tapaan niin pitkäksi kaistaleeksi, että se riitti nilkkani ympärille. Sitten poimin toisesta reunasta silmukoita neljälle puikolle jokaiselle 14 ja aloin neuloa tavallisen sukan tapaan pyörönä, tällä kertaa yksinkertaisella langalla. Näin varsiosuudesta tuli paljon paksumpi kuin itse sukasta. Lankaa oli yhteensä liikkeelle lähtiessä 200grammaa, mutta nuo varret söivät määrästä aika paljon, joten ei olisi ollut mitään mahdollisuutta tehdä muuta osuutta enää nelinkertaisella langalla, ei edes kaksinkertaisella. Niinpä jännitin ensimmäisen sukan loppuun asti riittääkö pari pientä nöttöstä tähän ensimmäiseen sukkaan ja riittiväthän ne, joten toisen sukan saikin neuloa luottavaisin mielin. Lanka jäi jäljelle noin 10 grammaa lopulta. Enempi tossumaiset näistä olisi tosiaan saanut, jos lankaa olisi ollut käytettävissä enemmän, mutta eihän tätä lankaa ole tainut saada enää pariin vuoteen mistään joten oli tehtävä kompromisseja. Eikä lopputuloksesta tullut kyllä yhtään hullumpi näinkään, olen jo muutaman illan tassutellut noiden tossusukkieni kanssa kotosalla ja tykkään ihan hirveästi. Ja eniten tykkään kyllä tästä langasta. Joitan lankoja on vain marinoitava muutama vuosi ennen kuin niiden kanssa saa täydellisen inspiraation ja neulottua jotain ihastuttavaa!

Ei kommentteja: