tiistai 16. syyskuuta 2014

Omenantuoksuiset tervehdykset




Heipskukkuu!

Ihan ensin on kysyttävä, että mihin tää syyskuu on oikein hävinnyt? En voi käsittää miten nopeasti päivät menevät ja pikku blogi on jäänyt aivan liian vähälle huomiolle. Tai kyllä mä tiedän mihin aikani hupenee, kouluun ja töihin tietenkin. Vaikka vielä ei tunnu liian raskaalta näiden kahden yhdistelmä, niin totta kai se näkyy vähentyneenä vapaa-aikana. Ja erityisesti vähentyneenä neulonta-aikana. Eipä silti, pientä neulejumistustakin vähän pukkailee ja jotenkin puikkoihin tarttumiseen on suurempi kynnyn kuin ennen. Tosin näitä jumijahan sattuu aina välillä ja yleensä niiden jälkeen neulominen houkuttaa vieläkin enemmän. Karkkineuleet ovat kovasti suunnitelmissa ja ihan tavissukatkin kiinnostavat kyllä, ehkäpä tämä tästä taas. Yhdet sukkaset sain jopa valmiiksikin, vielä kun löydän aikaa jossain välissä kuvata ne. Aamuisin ei oikein ehdi ja jos kerkiänkin käymään koulun ja töiden välissä kotona, en useinkaan ehdi kuin syödä. Ja siis syksyn tulon huomaa kyllä parhaiten siitä että kun kahdeksan jälkeen pääsee töistä, on ulkona jo liian pimeää. Tosin nyt kun nämä kiireisimmät pari viikkoa alkavat olla takana niin iltavapaitakin ja ennen kaikkea viikonloppuvapaita alkaa löytyä. Onneksi on koulusta aina välillä näitä etäpäiviäkin. Niinkuin tänään, jolloin ehdin toteuttaa jo viikon päässäni muhineen suunnitelman ja leipoa omenapiirakkaa. Sain äitini kautta tätini omppuja ja pakkohan niistä oli myös piirakkaa leipoa. Tuoksu on varsin herkullinen, maistaa en vielä ehtinyt.

Tulin siis vain ilmoittamaan että blogi tulee tulevaisuudessa varmasti päivittymään vähän harvemmin mihin viime aikoina on totuttu. Viime viikolla en tosin ehtinyt ollenkaan kirjoittelun pariin, mutta kovasti kyllä koitan tänne jatkossakin edes kerran viikossa jotain höpötellä. Ja jahka saan taas tämän neulontavaihteenkin kunnolla päälle niin sittenhän niitä esiteltäviä käsitöitäkin taas riittää! Palaillaan pian!

Ei kommentteja: