keskiviikko 25. toukokuuta 2016

Kevään lehtiä




Lankakorista osui käteeni vanha herneenvihreä seiskaveikan kerä. Se riittäisi juuri täydellisesti nilkkasukkiin, taisi olla ensimmäinen ajatukseni. Tällä mallilla tehtyjä sukkia täällä on nähty edelliskesänä parikin paria ja niinpä kaivoin tiedostojen kätköistä vanhan neulekaavion. Bongasin tämä aikoinaan Pinterestistä, jossa kuvio oli käytetty huiviin. Vartta näihin ei juurikaan uskaltanut tehdä, vaikka lanka olisi kyllä riittänyt lopulta vähän pidempiinkin sukkiin. Kuitenkin kun väriä ei olisi saanut enää mistään lisää, oli pakko pelata varman päälle. Tämä pari valmistui jo vähän ennen pääsiäistä, siksi kuvissa näkyy narsissikin! Ihastelen tätä pitsineulosta kyllä edelleenkin, nuo lehdet ovat vain niin kivat! Ja saisipa tuon värin takaisin tuotantoon, ihana vihreä!

Ei kommentteja: