sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Parvekehaaveet 2016


Oi että, tänään on tuntunut niin keväiseltä! Onhan se kevät hiipinyt tässä esiin jo parin viikon ajan, mutta vasta nyt tänä viikonloppuna tuntui todella että talvi on väistynyt kevään tieltä. Minä vietin viikonloppuni pitkälti vanhempieni viime syksynä hankkimalla mökillä metsurihommissa. Viikolla mökin pihalta kaadettiin kaksi isoa koivua ja niiden parissa riittää kyllä töitä. Samalla tuli ihasteltua maasta ponnistavia sinivuokkoja ja tehtyä haaveiluja oman parvekepuutarhan suhteen. Mun asuntokuumeeni on ollut tänä talvena kovempi kuin koskaan, mutta näyttää siltä, että ei me tästä asunnosta olla vielä hetkeen mihinkään kuitenkaan muuttamassa. Niinpä uskallan alkaa haaveilemaan kesähuoneestani ja siitä millaiseksi sen tänä vuonna laittaisin.

Tämä kaikki haaveilu alkoi oikeastaan eilisestä sanomalehtimainoksesta. Kukkakaupan mainoksessa oli kuva vaaleanpunaisista pelargonioista. Ja siitä se ajatus sitten lähti! Olen pitänyt pelargonioita vähän mummojen juttuna, mutta oikeastaan nehän ovat aika kauniita kukkia. Viihtyvät ilmeisesti aika hyvin parvekkeellakin, muistan ainakin miten mammani parvekkeella oli aina lapsuudessani punaisia pelargonioita. Täksi vuodeksi haluan siis parvekkeelle vaaleanpunaisia kukkia. Pelargonioita, ruusuja, hortensioita. Niin ja orvokkeja, mutta ne valkoisina kiitos. Ehkäpä jokusen yrtinkin voisi laittaa kasvamaan, mutta perunat jätän tänä vuonna suosiolla pois. Perunamaan sen sijaan voisi iskeä mökin pihapiiriin...

Meidän parvekkeelle on vuosien aikana löytänyt tiensä aika hyvä huonekaluvalikoima, mutta jotain uutta kaipaisin. Tikashyllyt ovat olleet muodissa jo muutaman vuoden ajan ja sellaisen haluaisin myös meidän parvekkeelle. Siihen saisi kivasti kasveja mahtumaan hyllyille. Valkoiset korituolit saavat jäädä paikoilleen, mutta mustat pöytä + 2 tuolia -kalusteen haluaisin vaihtaa raikkaan valkoisiin. Tosin jos aion tänäkin vuonna levittää parvekkeen lattialla aurinkotuolin, ei muille kalusteille juuri jää paljoa tilaa.

Turkoosi saa olla tänäkin vuonna pääväri tekstiileissä, uusia tyynyjäkään ei välttämättä tarvitse hankkia. Ehkä. Tai sitten voi ommella, jos jaksaa. Tuollainen suojaverho voisi kyllä olla kätevä parvekkeenkaiteeseen, vaikka meidän parvekkeen lasit ovatkin sumentavia. Mutta kangas voisi estää auringon paistamista suoraan partsille. Tuo meidän parveke kun on vain niin sauna kesäauringossa. Vaaleanpunaista haluaisin turkoosin kaveriksi ja sitä voisi tuoda kukkien lisäksi pienillä sisustusesineillä.

Mulle iski kyllä sellainen sisustuskärpänen, että oksat pois! Ihan ensimmäiseksi pitäisi kyllä päästä pesemään parvekkeen ikkunalasit ja muutenkin pyyhkiä pölyt nurkista. Vielä ei taida uskaltaa tekstiilejäkään jättää yöksi parvekkeelle, on kuitenkin sen verran viileää ja kosteaa vielä. Mutta pikkuhiljaa. Olin kyllä jo ihan ryntäämässä tänään kukkaostoksille, mutta sain maltettua mieleni. Jos ensi viikonlopun hommaksi ottaisi tuon parvekkeen siivoamisen ja sen jälkeen pääsisi istutushommiin. Vappuun mennessähän tuo parveke täytyy olla jo kesäkunnossa!

Inspiraatiokollaasin tuotekuvat:
Tikashylly: Jysk
Pöytäryhmä, betoniruukku & istutuspussi: HobbyHall
Tyynyt, matto ja kynttilälyhty: H&M Home
Kaideverho, kynttilät, tuoli ja muut härpäkkeet: Ikea

Ei kommentteja: