sunnuntai 31. elokuuta 2014

Kesän 2014 huippuhetket

Tänään se sitten vihdoin tuli. Kesän virallisesti viimeinen päivä. 
Sateisten päivien jälkeen aurinkokin jaksoi tänään vielä näyttäytyä ja hurmata lämmöllään, tarkeni jopa ilman takkiakin! 
Tuntuu että vasta viime viikolla olivat ne kesäkuun ensimmäiset päivät ja huomenna kutsuu kuitenkin jo koulunpenkki. 
Eilen vietettiin kesäpäätösjuhlaa enoni saaressa ja ilta huipentui mahtavaan ilotulitukseen. 
Syyskuu on täällä jo huomenna mutta palataan kuitenkin vielä hetkeksi kesän TOP3 hetkiin ja juttuihin.


Top 3 Kesäretket
Mikkeli
Lähdettiin yksi helteinen heinäkuun viikonloppu kavereiden kanssa tapaamaan meidän kesäkanttorikamua Itä-Suomen Savoon. Tehtiin kunnon roadtrip, vierailtiin Visulahdessa ja jalkaväkimuseossa, syötiin torilta ostettuja mansikoita, heitettiin talviturkit pihapiirin järveen ja nukuttiin liian ohuilla patjoilla. Kotimatkalla pysähdyttiin tekemään hyviä heräteostoksia tehtaanmyymälöihin. Aivan loistava reissu!
Tallinna
Sellainen aamupäivä reissu vain tällä kertaa. Ei sitä aina tarvitse mennä maihin astikkaan, miniristeilykin riittää. Aikaiset aamut on tietty pahoja, mutta kun kotiin palattiin jo iltapäivällä, ei kokonaisuudessaan reissupäivä tuntunut raskaalta. Paljon kortinpeluuta ja matka meni rattoisasti. Sunnuntairetkien sarjaan yksi reissu lisää.
Hakkapeliitta
Täällä käytiin viime kesänäkin ja kovin samanlainen tapahtuma oli tänäkin vuonna. Hirveän paljon enemmän ampiaisia vaan. Sain pidettyä itseni kurissa ja hillittyä näppini lankakojuilla. Pienen keksimuotin ostin, niin ja tietysti itsetehtyjä vanhan ajan tikkunekkuja. Tahmeat sormet ja helteinen elokuu.

Top 3 Herkut
Mansikat
Näitä tuli syötyä tänä kesänä paljon viime vuotta vähemmän, liekö syy siinä että nyt en ollut itse mansikanmyyntipuuhissa. Mutta syötiin kuitenkin ja onhan ne tuoreet mansikat ihan parasta kesässä! Amppelimansikkakin tuotti kokonaiset kolme marjaa, mutta äitin ja iskän mansikkamaalla korjasin vähän väliä mansikkakaipuuni. Pakastimeenhan näitä ei voi laittaa, parhaita ovat heti syötynä!
- Ananas
Tuore sellainen. Tätä herkkua nautin alkukesästä niin paljon, että alkoi jo vähän kyllästyttääkin. Onhan se paljon parempaa kuin purkkikaimansa.
- Grillipihvit
Niistä en ole vieläkään saanut tarpeekseni. Aina kun äiti ehdotti että tultaisiinko heille syömään ja mitähän ruokaa laitettaisiin, niin taisin vastata että jospa grillattaisiin. Grillattu kanakin on toki hyvää, mutta mikään ei voita kyllä grillipihviä. Vähänkö olisi mahtavaa, jos tuonne parvekkeellekkin saisi mahdutettua pienen grillin?!

Top 3 Vaatteet
Biksut
Suurimpaan hellejaksoon mahtui mullakin onneksi vapaapäiviä tai iltavuoroja, niin että pääsin nauttimaan auringonpaahteesta. Mistään suurista rusketuksista ei voi puhua, mutta siinä vaiheessa kun kaikki muut vaatteet tuntuivat liian kuumilta, oli ihana hengailla vain biksuissa ja todeta tarkenevansa hyvin auringon mennessä pilvien taakse.
Shortsit
Tähän vähän sama selitys kuin äskeiseen, onneksi tajusin ostaa alkukesästä muutamatkin uudet shortsit, joita ei entuudestaan muuten vaatekaapistani juuri löytytkään. Hengailin varmaan kolmisen viikko putkeen vain erivärisissä shortsihousuissa ja koin tuskahikeä kun ei ne päällä voinut tietenkään mennä töihin. Onneksi meillä oli töissä hyvä ilmastointi, niin että pitkissä housuissa pärjäsi.
Aurinkolasit
 Päässä joka päivä  ja joka säällä. Heh, no ei ehkä sentään, mutta siltä se tuntui että lähti mihin tahansa niin aurinkolasit piti muistaa napata mukaansa. Olen tässä parin vuoden aikana ostanut niin monet aurinkolasit, että tänä kesänä kasvatin kokoelmaani vain yksillä laseilla.


Top 3 Ostokset
Tuuletin
Ehkä se tärkein ostos. Viime kesänä lainattiin veljeni tuuletinta pahimpina helteinä, tänä vuonna käytiin alkukesästä ostamassa oma. Ja ilman ei kyllä oltaisi pärjätty, pari viikko kämpän lämpötila huiteli sisälläkin +30 astetta ja edes iltatuulettaminen ei viilentänyt. Päivisin täällä oltiin sälekaihtimet ja ikkunat kiinni, illan tullen avattiin ovi parvekkeelle ja pistettiin tuuletin hyrräämään. Pari yötä nukuttiin partsin ovi aukikin, ilman ei varmaan nukkumisesta olisi tullut mitään. Onhan se sisustuksellisesti ruma kuin mikä, mutta ah niin hyödyllinen ja tarpeellinen helteellä!
Kesäkukat
Taisin vähän innostua ja parvekkeella oli tänä vuonna enemään kasveja kuin koskaan ennen. Salaatit ja yrtit kokivat kirvojen hyökkäyksen, sama kohtalo kävi orvokeille. Veren pisara pudotti ensimmäiset kukkansa ja alkoi puskea uutta nuppua kukkien yhä edelleen. Chileistä ei tullut mitään, appelsiinipuun hedelmät ovat vihdoin alkaneet kellertää. Mansikka kasvattaa rönsyä ja minä taidan vähän haaveilla jo syksyn istutuksista!
 Aurinkotuoli
Tällä ei ehkä ollut niin paljon käyttöä mitä alunperin kuvittelin, sillä suurimman osan kesää parvekkeella oli niin kuuma, ettei siellä voinut istua. Raahasin tuolini kuitenkin pariksi viikoksi äiskän ja iskän pihalle ja pääsihän se siis käyttöönkin. Niin ja neulomispaikkanikin se oli ihan toimiva, kunha neuloi vaan ilta-aikaan

Top 3 Jäätelöt
Pehmis
Voiko tätä syödä liikaa? No ei todellakaan! Paras pehmismuisto syntyi kummitädin kanssa torijätskillä ollessa, kun pehmiksen päälle otettiin suklaakuorrute ja jäde sen alta alkoi sulaa sellaista vauhtia että syöminen muistutti pikemminkin hotkimista! Mikä siinä muuten on että vanilja maistuu aina vaan paremmalta ja paremmalta?!
Mango-meloni
Yhden pallon söin ja se oli ihan tarpeeksi. Tai ehkei tarpeeksi, mutta kyllä mä sillä pärjään ensikesään asti. Tämä on kyllä sellainen jädemaku, jonka toivoisin löytyvän pysyvästi jäätelöaltaastakin. Herkkua! 
Itse jäädytettävät mehujäät
Muistuttivat kovasti lapsuuden kesistä ja olivat aivan super helteiden helpotus tänä vuonna. Näitä meni muutamana päivänä useampi kuin kolme, mutta kerrankos sitä!
 

Top 3 Aktiviteetit
Frisbeegolf
Muutamia kertoja ehdittiin käydä ja kyllä heittotekniikka parani joka heitolla. 
Pyöräily
Kaupungin ympäri pyöräilyä harrastettiin kun poikakaveri toi oman pyöränsä myös tänne. Näki vähän eri maisemia mitä autoilleissa ja parina iltana pyörittiin tutkimassa kaupungin vieraampia kulmia. Niin ja hei, pyöräilin vihdoin tänä kesänä töihinkin parina päivän!
Uiminen
Tätä olisin voinut harrastaa helteillä enemmänki, harmi vain että lähimmillekin uimapaikoille on melkein parin kymmenen minuutin automatkat. Tai no mereen pääsisi helpomminkin, mutta jotenkin tykkään enemmän järvistä. Päivä tätini mökillä oli ehdottomasti parhain, muutaman tunnin aikana ehdin käydä useastikkin vedessä.

Top 3 Käsityöt
-Linen stitch sukat
Näiden tekemisestä haaveilin pitkään ja suunnittelin vielä pidempään tarkkaan toteutusta. Kantapää jätti vielä hiomisen varaa, mutta muuten olen oikein tyytyväinen. Hienoimmat sukat vähään aikaan!
Kirjoneulelapaset
Tuskan ja työn takana, mutta valmistuivat kuitenkin kesäyön hulluttelun puitteissa. 
Pumpulinen kaulahuivi
Tätä en olekaan vielä täällä näyttänyt, mutta valmiiksi tuli jo elokuun puolivälissä. Hienoa että joskus niistä lankakopan pohjalla pisimpäänkin pyörineistä langoista keksii vihdoin sen oikean työn.

Top 3 Hetket
Synttärit
Aamulla aikaisin leipomista ja valmistelua, iltaan asti myöhään nauramista ja oleskelua. Yksi ehdottomasti kesän huippuhetkistä oli omat neljännesvuosisata synttärini joita sain viettää rakkaiden ihmisten seurassa. 
Mökkeilyt
Muutama mökkipäiväkin mahtui kesään, joka kerta eri mökilläkin vielä. Saunomista ja herkuttelua sekä tietysti ystävien hyvä seura. Minulle riitti myös se yksi siideri vain, mä humallun niin paljon mieluummin hyvästä seurasta ja nautin olostani selvinpäin kuskina.
Minigolf
Heh, yksi perjantai päätettiin lähteä pelaamaan minigolffia ja kyllä mulla oli naurussa pitelemistä kun kilpailuhenkinen poikaystävä huitoi mailalla pientä palloa ja kirosi kun ei se osunut reikään ollenkaan. Sanomattakin on varmasti selvää kumpi voitti ja pakkohan mun oli tarjota häviäjälle olut ettei koko ilta olisi mennyt mököttäen. Uusintaa odotellessa!


Mistä kesä 2014 muistetaan?
- hikisistä öistä
- maukkaista mansikoista
- neulepitoisista vapaapäivistä
- naurun hetkistä
- road tripistä ystävien kanssa

Ainoa asia mikä vähän tässä kesässä harmittaa, on se miten vähän loppujen lopuksi otinkaan kuvia kesän hetkistä. 
Kaikki käsityöni olen kyllä tallentanut kuviksi, mutta ne muut pienet hetket jäivät usein kuvaamatta. 
No säilyy ne muisto mielessäkin ja onhan se kesä taas ensi vuonnakin!

perjantai 29. elokuuta 2014

Kettulapaset




Happamia sanoi kettu vai miten se nyt meni. Mä aloin haaveilla kettulapasista jo joku aika sitten, oikeastaan ajatus lähti liikkeelle kun hamstrasin alesta poistoväreinä turkoosia nallea ja oranssia seiskaveikkaa. Lapaset syntyikin suhteellisen nopeasti, mutta kettujen kanssa menikin sitten aikaa. Yksi ilta otin virkkuukoukun käteeni ja päätin että nyt. Mutta enhän mä oikeastaan mitään osaa virkata ja niinpä sain aikaiseksi kasan erilaisia paloja. Niistä yhdistelin kettusen. Toisen lapasen palojen tekeminen oli vielä hankalampaa, miten voikin olla vaikeaa tehdä virkatuista paloista identtisiä!?! Eikä noista ketuista tullut edes ihan sellaiset mitä olin ajatellut, mutta nyt kun olen niitä hetken katsellut niin kaikessa hassuudessaan ovathan nuo aika suloiset. Silmät ja nokan kirjailin vielä virkkuukuvion päälle ja kiinnitin sitten kettuset lapasiin kiinni ompelulangalla ommellen. Näihin lapasiin tein myös vuorituksen, mitä olen jo monien edellisten lapasten kohdalla miettinyt. Nyt silppusin yhden vanhan ikean fleecepeiton ja ompelin vuorikankaan kiinni alareunasta lapasiin. Ulkopuolelta tumput näyttävät aika isoilta, mutta tuntuvat käsiin kyllä täydellisen kokoisilta tuon vuoren ansiosta. Pientä kikkailua tein myös tuohon resoriin, sillä oikeat silmukat on neulottu kiertäen. Vähän erinäköiset, mutta resori ei mene ihan niin paljoa kasaan näillä silmukoilla. Lopputuloksena siis ihan kivat lapaset ja jokseenkin hellyyttävätkin!

keskiviikko 27. elokuuta 2014

Istuintyynyjen uusi ilme




Syyssisustusinnoistuksissani (mikä sana!) sain päähäni että nyt lähtee vaihtoon myös ruokapöydän tuolien istuintyynyt. Vanhat vaaleanpunaiset kyllästyttivät kovasti ja syksyksi kaipasin jotain vähemmän hempeää. Uusien päällysteiden ostaminen ei tullut kysymykseen, sillä mulla on jo kahdetkin päälliset ja täällä niiden säilöminen on pieni mahdottomuus jo nyt. Siispä, tehdään samaa mitä noiden vaaleanpunaistenkin kohdalla eli ommellaan tyynyyn vain uusi irtopäällinen. Aikani kiertelin Anttilan kangasosastoa miettien minkä ihanista uutuuskankaista valitsisin (kannattaa muuten kurkata, aivan ihastuttavia kankaita siellä tänä syksynä!), mutta en jotenkin osannut tehdä mitään päätöstä. En halunnut koko mustaa, en enää lisää vaaleansinistä ja kaikki muut värit tuntuivat joko vääriltä muun kämpän väreihin tai sitten yhteensopimattomilta tuon koivuisen pöydän kanssa. Kunnen alelaareista bongasin mustavalkoisen salmiakkikuvioisen valmisverhon. Kokoa oli sopivasti 240cm x 140cm ja alennushinta verholle oli 10€. Verho mukaan ja kotiin silppuamaan kangas muuksi kuin verhoksi. Leikkasin istuintyynyn kokoiset kangaspalat, surruttelin kahdeksan kappaletta kiinnitysnauhoja ja ompelin kasaan. Takaosistaan nuo eivät ole ommeltu kiinni vaan kangas taittuu vähän kuin tyynyliinassa niin että päällisen pesu ja vaihto on helppoa. Pari tuntia sain kulutettua tästä tänäpäisestä vapaapäivästäni tähän hommaan ja olen kyllä tyytyväinen lopputulokseen! Eivät nuo nyt ehkä ihan täydelliset vieläkään ole, mutta eiköhän ne kelpaa. Tykkään tuosta salmiakkiruudusta ja kun olen tuota mustaa nyt hiljalleen tänne tuonut niin sopivathan nuo toki joukkoon. Ja menevät vielä joulunakin kun ihanaisesta punatulkkuverhostani löytyy mustaa myös! Suhteellisen helpolla kyllä surruttelee tuollaiset vaihtopäälliset niin ettei joka kerta tarvitse ostaa kokonaan uusia tyynyjä. Jännä muuten miten paljaalta nuo tuolit näyttävätkään ilman päällisiä, en osaisi olla enää ilman!