lauantai 31. elokuuta 2013

Virkatut tossut paleleville varpaille




Mun tossu-intoiluni otti vähän takapakkia, mutta vihdoin löytyi sopivaa lankaa ja parin päivän kuumeilun aikana aikaa toteutukseen. Pari viikkoa sitten pohdin, millaiset tossut itselleni haluaisin ja lopulta päädyin tähän malliin. Vaan eipä se tekeminen niin helppoa ja nopeaa ollutkaan kuin ajattelin. Yritin ensin olla säästeliäs ja tuhlata lankavarastoni lankoja, mutta siinä vaiheessa kun minulla oli kaksi puolikasta tossua ilman pohjia ja vain pätkä lankaa jäljellä, totesin että ehkä se on kuitenkin parempi ostaa uutta lankaa. Niinpä lankakaupasta tarttui mukaan 4 kerää Novitan Rustikaa harmaansävyssä. Neljä juuri siitä syystä, että tällä kertaa en halunnut langan loppuvan, ja koska virkkasin kaksinkertaisena, päätin että parempi ottaa kumpaankin tossuun omat kaksi kerää. Ja hyvä että otin, sillä sain näihin tosiaan menemään 3 ja puoli kerällistä lankaa eli melkein 350 grammaa! Malli itsessään oli todella helppo ja virkkaus sujui nopeasti. Pari pientä muutosta tein eli takana en lisännyt silmukoita ja itseasiassa viimeisillä kerroksilla kavensinkin jo niitä. Keskelle tossun alle tein myös muutamat kavennukset. Sovittelin siis tehdessä melkein koko ajan, sillä halusin että tossut istuvat jalkaani mahdollisimman hyvin. Nyt jos lähtisin uudestaan virkkaamaan, niin en itseasiassa lisäisi noihin reunoihin missään vaiheessa yhtään silmukkaa, en vain koe sitä tarpeelliseksi, sillä tossuista tulee jalkaan sopivat ilmankin. Lopputuloksena on ehkä vähän reilunkin kokoiset tossut, mutta ei vitsit kun nämä ovat lämpöiset jalassa! Talven paukkupakkasia odotellessa! Olen nyt jo parina iltana töpsötellyt menemään nämä jalassa ja olen aivan ihastunut!

torstai 29. elokuuta 2013

Blogi 5-vuotta ja arvonta!


 Tänään on aihetta juhlaa, sillä sen lisäksi että poikaystäväni viettelee syntymäpäiväänsä, myöskin tämä pieni blogini on saavuttanut mahtavan 5-vuoden iän. Tasan viisi vuotta sitten perustin blogini ja kirjoitin ensimmäisen pienen tekstin. Aluksi kuvittelin kirjoittavani enemmän päiväkirjamaisia merkintöjä ja postaavani kuvia nukkekodistani mutta vuosien mittaan tästä on tullut enemmänkin paikka, jonne raportoin tekemiäni käsitöitä ja askartelujuttuja. Blogi koki jossain vaiheessa pienen hiljentymisenkin ja postaustahti oli olematonta tai harvinaista erittäin pitkään. Viime syksynä aktivoiduin uudelleen ja olen nyt koittanut päivitellä vähintään kerran viikossa. Postauksia tulee nykyään myös muistakin kun käsityöjutuista ja tuntuu, että tänne on hyvä höpötellä kaikennäköisiä asioita. 269 on postausten määrä ja toivon kovasti pääseväni tänä syksynä täyteen kolmeensataan.

Tämän iloisen juhlapäivän kunniaksi on aika pistää pystyyn tämän blogin ensimmäinen arvonta. Tätä olen miettinyt jo aikaisemminkin, mutta totesin että synttärit ovat hyvä syy järjestää se ensimmäinen. Homma menee niin että kommentoimalla tähän postaukseen aikavälillä tänään ja viimeistään 5.9 osallistut mukaan yhdellä arvalla. Toisen arvan saat, jos linkität postauksen lopusta löytyvän kuvan omaan blogiisi ja mainostat arvontaa myös muille. Ilmoita siis kommenttiboksiin kuinka monella arvalla osallistut ja jos sinulla ei ole omaa blogia, jätä erottuva nimimerkki.  
Voittajan arvon viimeistään 8.9 ja ilmoitan voittajan blogissa, jolloin hänellä on viikko aikaa ottaa minuun yhteyttä profiiliesittelystä löytyvään sähköpostiosoitteeseen. Jollei yhteydenottoa tule, niin arvotaan uusi voittaja. Kommentoijia ja lukijoita ei blogillani kamalasti ole, päivittäisiä katselukertoja kuitenkin löytyy, eli toivon kovasti saavani tähän sentään jonkin verran osallistujia :)



Ja sitten se palkinto. 
Voittaja saa valita itselleen yhden itsetekemistäni Akkeli-pussukoista. Näitä tuli joskus ommeltua paljonkin ja edelleen valikoimaa riittää. Arvon siis yhden pussukan ja voittaja saa valita yllä olevasta kolmesta mieleisensä. Kommettivaiheessa ei tarvitse suosikkiaan ilmoittaa, toki senkin voi tehdä, mutta voittajan selvittyä, voimme keskenämme sopia minkä pussukoista hän haluaisi. Leveyttä pussukalla on 15cm ja korkeutta noin 18cm eli nämä sopivat hyvin vaikka pieniksi meikkipusseiksi, itselläni on yksi korvakorujen säilytyksessä ja toisessa pidän ponnareita. Jokainen pussukka on uniikki.

Onnea kaikille arvontaan ja onnea pikku blogilleni synttäripäivänä!


(kopioi tästä kuva ja postaa se blogissasi, jos haluat mukaan kahdella arvalla)

tiistai 27. elokuuta 2013

Syksy saapui kotiin



Eilisen siivouksen jälkeen päätin, että nyt on myös aika siivota kesä pois kodista ja vaihtaa tekstiilit syksyisimmäksi. Tummempia ja syvempiä värejä. Verho tuli ommeltua jo kuukausi takaperin, kangas löytyi viime talvena Eurokankaasta kun olin etsimässä jouluverhoa. Kevättalvella kävin ostamassa kangasta yhden verhon verran -10% tarjouksen innoittamana kun kangasta vielä pieni palanen löytyi. Tuolinpäälliset vaihdoin takaisin liiloiksi ja pöydälle päätyi äidiltä ja isiltä synttärilahjaksi saatu tummansininen Pentikin kaitaliina.Parvekkeella kesän majailleet kasvitkin nostin jo takaisin sisälle, vaikka kaipa ne vielä olisivat kylmistä öistä huolimatta partsillakin pärjänneet.



Pastilliset värit alkoivat tuntua kesän jäljiltä liian haaleilta ja niinpä myös isot tyynyt saivat päälleen vaaleanruskeaa vaaleanpunaisen sijaan. Liian synkäksi en heittäytynyt, ja niinpä vaaleansininen päiväpeitto ja vaaleat sohvatyynyt saivat jäädä. Mielestäni ilme muuttui silti koko asunnossa jo paljon syksyisemmäksi ja lämpimämmäksi.



Äiti osti myös tuon lehtikulhon synttärilahjaksi mulle ja asettelin siihen joskus vuosia sitten Ikeasta ostamani pienet koriste-esineet, joissa on hento tuoksu. Kellon alapuoleiselle hyllylle siirtyi myös sinistä ja Tallinnasta tuomastani kukkakimpusta nappasin yhden oksan tuohon pieneen siniseen maljakkoon.



Syksy saapui myös siinäkin mielessä, että ensimmäinen pieni syysflunssa pääsi yllättämään. Onneksi tänään on vapaapäivä, jolloin voi rauhassa katsella kotona Gilmoren tyttöjä, hiippailla villasukat jalassa ja juoda marjateetä suklaakeksien kanssa. Lämpöä ei sentään ole, vaikka muuten pää tuntuukin olevat höttöinen ja kurkkua kutittaa. Kova taistelu pöpöjä vastaan on käynnissä, sillä yhtään ei kiinnostaisi sairastaa. Lupa laiskotteluun myönnetty, taidanpa lähteä keittiöön keittelemään lisää teetä!

sunnuntai 25. elokuuta 2013

Viikonloppuna




Olin niin ajatellut, että ehdin postailemaan jo heti iltapäivästä, mutta niin se on tämäkin päivä vaan liukunut käsistä nopeammin kuin ehdin huomaamaan. Tai oikeastaan viikonloppu vierähti nopeammin kuin ehtii huomaamaan. Eilen lähdettiin liikkeelle jo aamuyöstä ja otettiin ystävien kanssa suunnaksi Helsinki ja siitä eteenpäin laivalla päiväreissulle Tallinnaan. Olipa meillä hauska ja ikimuistoinen retki ja aurinkokin helli meitä lämmöllään. Paljoa ei ehditty shoppailemaan kun keskityttiin syömiseen ja kaupungilla hengailuun. Takaisin kotona oltiin vasta lähempänä puolta yötä muutaman mutkan kautta. Nuo kuvissa näkyvät kukat ostin itselleni Tallinnasta, käytiin ihastelemassa mitä ihanempia kukkakimppuja, mutta kuljetusmatkan pituudesta johtuen en uskaltanut ostaa kuin ihan pienen kimpun vain. Hintahan tuolla ei todellakaan päätä huimaa, joten siksi isommatkin kimput olisivat kovasti houkutelleet.

Tänään nukuin aamulla pitkään univelkoja pois ja sain vihdoin siivottua tuon vaatekaappini. Melkein kolmasosa sisällöstä lähti pois, en ymmärrä miten olen vuodesta toiseen säilönyt jotain vaatteita toiveissa että ne vielä joskus mahtuvat päälle! Nyt heitin surutta jokaisen vähänkin pienen tai muuten vaan omasta mielestä typerän vaatteen pois. Kirppis pinoon ei päätynyt paljoakaan mutta UFFille lähti iso jätesäkillinen. Nyt on siistiä ja näyttää taas siltä, että vaatekriiseiltä pitäisi aamuisin välttyä. Tulipa siivoilun lomassa testattua tuota monissa blogeissa näkynyttä mukimutakakkua, jonka ohjeen itsekin jokunen viikko sitten pinterestistä bongasin. Helppoa ja herkullista! Iltapäivä kului pihalla torkkuen ja simsiä pelaillen, olen jälleen kerran ihan koukussa tuohon peliin, mutta koitan pitää jotain järkeä tuossa päivittäisessä peliajassa. Äsken sain vihdoin suunniteltua myös partion syksyn ohjelman ja teinpäs siitä niin mielenkiintoisen, että itseäni vähän jo harmittaa että en pääse oikein venäjän jatkokurssin takia kovin monelle kerralle osallistumaan. Tulipa vielä varattua ristelymatkakin ettei ensimmäinen kouluviikko menisi vain liian raskaaksi!

Seuraava viikko tulee olemaan viimeinen kesäloma-viikko ja töitä olisi luvassa ainakin neljälle päivälle. Eipä mun neljän viikon kesälomaani kovin montaa lomapäivää siis ole oikeasti kuulunut ja muutenkin koko kesäloma tuntui menevän tänäkin vuonna kovin nopeasti ohi. Toisaalta odotan jo kouluu paluuta ja syksyn uusia tuulia. Tulevalla viikolla blogissa luvassa muuten pieniä yllätyksiä eli pysykäähän kuulolla loppuviikosta! Nyt lähden treffailemaan nukkumattia, jotta jaksan huomen aamulla tehdä sen mitä olen monta viikkoa jo lykkäillyt eli siivota perusteellisesti tämän asuntoni!

Kauniita unia kaikille!

perjantai 23. elokuuta 2013

Hääkortteja








Sain pyynnön tehdä muutaman hääonnittelukortin ja tässä olisi eilisen päivän aikaansaannokset. Rakenteeltaan näistä tuli aika samanlaisia, mutta pidän siitä miten erilaisilla papereilla ja väreillä saa hyvin aikaan vaihtelua. Söpöisiä ovat!

keskiviikko 21. elokuuta 2013

Keskiviikon kuulumiset






Kukkuu ja  huomenta!

En olekaan pitkään aikaan kirjottanut tänne niin että julkaisen tekstin heti kirjoituksen jälkeen, vaan viime aikoina on postaukset kirjoitettu säilöön ja julkaistu sitten aamulla herättyä. Nyt ei ollut mitään valmista ja ajattelinkin kirjoitella taas kuulumisia. Blogiahan on hyvä kirjoittaa samalla kun syö aamupalaa. Ja ennenkuin kiirehtii töihin.

Niin töihin. Tää mun kesälomani onkin ollut aika työpainotteinen kun paristakin vanhasta paikasta soiteltiin, jospa pääsisin vähän auttelemaan. Mielelläni olen mennyt, kyllä se pari vapaapäivää viikossa riittää ihan hyvin ja tuntuu että silloinkin on välillä vaikeuksia keksiä tekemistä. Huomiselle vapaapäivälle olen kyllä keksinyt paljonkin tekemistä. Pitäisi suunnitella syksyn partio-ohjelma, tehdä parit hääkortit ja ajattelinpa vielä toteuttaa joka syksyisen projektin ja siivota taas vaatekaapin. Viime viikkoiset "mulla ei oo mitään vaatteita"-kriisit sen taas aiheutti, joten ehkäpä olisi aika taas kaivella kaappeja ja tehdä löytöjä. Eilen jo tuota korttiprojektia aloitinkin, joten huomiselle jää vaan korttien kokoaminen. Uutta korttipostausta pian siis luvassa.

Sain keittiön uuden verhonkin eilen vihdoin paikkaansa ja malttamattomana jo odotan, koska voin muuttaa myön tän toisen huoneen verhon syksyisempään ja sisustella muutenkin. Päätin, että se ei tapahdu ennenkuin syksy kunnolla alkaa, mutta tekisi mieleni tehdä asialle jotain jo ennen. Muutin mieltäni myös tuon viime postauksen sukkajutun suhteen ja laitoin sittenkin sukkia lisää puikoille. Tossuvirkkausta yritin, mutta tällä hetkellä mallin toimimattomuus ja langan riittämättömyys vaivaavat eli projekti ei etene haluamallani tavalla. En vain millään haluaisi ostaa uutta lankaa kun vanhojakin olisi ja niitäkin voisi käyttää, mutta pakko se varmaan on kun vanhat langat eivät riitä. Tai sitten täytyy tehdä jotain mallinmuutoksia. Hirmuinen käsityöinnostus muuten, toivotaan että se kestää pitkään!

Nyt on kyllä pakko lopettaa tää höpinä ja kiirehtiä laittamaan hiukset kuntoon ja suunnata sen jälkeen kauppaan ostamaan eväitä ja siitä sitten lankakauppoja tekemään. Kivaa keskiviikkoa kaikille!

maanantai 19. elokuuta 2013

Nyt tossuttaa



Olen viimeisen viikon ajan ahertanut tilaussukkien kimpussa ja alan saada sukista tarpeeksi. Kolme paria miesten villasukkia, huhheijaa, ei varmasti yhtään ihmetytä että sitä alkaa kaipaamaan jo jotain muuta. Toisaalta, ihana saada tilaussukat vihdoinkin pois tekemättömien asioiden pinosta! Viime viikolla kirjakauppatäteillessäni selasin töissä yhtä neulekirjaa tossuista ja sain ihan valtaisan tossuinnostuksen! Miten kiva olisikaan kylminä ja sateisina syyspäiviä töpsötellä tossut jalassa ympäriinsä ja nauttia vaikka kupponen teetä. Yleensähän olen ne villasukat jalassa, sillä mitä sitä kieltämään, rakastan villasukkia! Mutta nämähän olisivat käytännössä sama asia. Seppälästä ostin edellisjouluna yhdet töppöset ja niiden kanssa olen välillä hipsinyt, ne vain lämmittävät vielä enemmän kuin villasukat. Nopealla selailulla Dropsin sivuilla löysin toinen toistaan ihanempia tossu-ohjeita. Olin ensin ajatellut lyhytvartisia tossuja mutta nuo pidemmät varretkin ovat aika ihastuttavia. Paksusta langasta valmista saisi nopeasti ja kutkuttaisipa koittaa virkata tossut alennusmyynnistä löydetystä ontelokuteesta! Luulenpa että otan tossuista nopean välityön, virkkaus kun ei ole ihan se mun juttu, mutta ainahan sitä voisi yrittää. Vielä kun keksin mikä malli näistä on se oikea!



Kaikki kuvat Drops Design.
Ylempi kuvaryhmä 1, 2, 3, 4
Alempi kuvaryhmä 5, 6, 7, 8

lauantai 17. elokuuta 2013

Lahjoja vuosien takaa

Luvassa vanhoja projekteja ja erittäin huonolaatuisia kuvia, PAHOITTELEN!

Selatessani koneen sisuksia, vastaani tulivat nämä vanhat kuvat ja halusin nämäkin blogissani esitellä. Kaikki seuraavista ovat menneet lahjoiksi ja kuvattu joko paketoimisen jälkeen ilman tarkennusta tai sitten kännykän huonolla kameralla. Mutta toivottovasti näistä saa jotain selvää!


Roombox nro 1. Tehty ystävälleni ylioppilaslahjaksi vuonna 2008. Kyseisen ystäväni harrastuksiin kuului silloin jo vahvasti pianonsoitto, nykyään hän opiskelee samaista alaa ammatikseen. Piano siis itse tehty ja nuotit meille tutusta laulusta. Pianon päältä löytyy dvdboxit Gilmoren tyttöjä ja Frendejä, molemmat saajan lempparisarjoja. Muovailin massasta myös pienet leivokset ja kahviaddiksi ystävän roomboxista pitää toki löytyä myös kahvikuppi. Takaseinään laitoin kuvat Eiffeltornista ja Colosseumista, ranskaa lukiossa opiskellut ystäväni haaveili tuolloin Pariisin matkasta ja Roomassa tulikin käytyä yhdessä heti kirjoitusten jälkeen. Muuten taustaseinää peittää nuotillinen paperi ja sivuseinäänkin liimailin vielä Sinellistä löytämiäni nuotteja. 


Toinen läheisistä ystävistäni sai myöskin ylioppilaslahjaksi roomboxin. Hän piti lukioaikoina leipomisesta, joten sen teeman otin myös boxiin. Huonekalut on tehty itse lukuunottamatta tuota jakkaraa. Vaaleanvihreä oli mielestäni tuolloin yksi saajan lempiväreistä. Takaseinään laitoin myös kissan kuvan, sillä ystäväni pitää kissoista.Tähän boxiin ostin aika paljon valmiina kaikkea pientä ja tavaraa onkin aika lailla enemmän kuin toisessa roomboxissa. Silti tämä ei mielestäni ole liian täynnä vaan kokonaisuus pysyy hillittynä. Nämä pikkuhuoneet on rakennettu oikeasti valokuvakehysten sisään, kehyksissä sattui vain olemaan tuota tilaa. Näiden edessä siis lasit ja kuvat muistin ottaa vasta siinä vaiheessa kun olin jo sellofaanit laittanut kehysten ympärille. 


Muistan kun nappasin kiireessä tämän kuvan ja ajattelin että, tuon laitan kyllä seuraavana päivänä blogiin. Eipä tullut laitettua. Kyseessä siis viime syksynä tehdyt tupantulijaislahjat. Samaiset ystäväni, joille nuo roomboxit menivät, muuttivat viime syksynä samoihin aikoihin poikaystäviensä kanssa asumaan ja viettivät tupareitaakiin vielä samana viikonloppuna. Toiset ensin perjantaina Turussa ja toiset lauantaina Helsingissä. Molemmille pariskunnille ostin tuollaiset pyyheklipsut heidän nimillään ja askartelin skräppipapereistä pienet talot, joiden katot olivat irroitettavat, niin että lahjan sai sujautettua sisään. Ympärille narua ja pieni tupantulijaislahja oli valmis. Tästä ideasta tykkään ihan hirveästi ja sitä voisi jatkossakin toteuttaa, ehkäpä vähän isommassa muodossakin. Tuollaiset rasiatkin askarteli aika näppärästi!

torstai 15. elokuuta 2013

Nukkekotini

Blogini löytyy Blogilistalta kohdasta Nukkekodit. Silloin kun melkein viisi vuotta sitten aloitin tätä blogia kirjoittaa, luulin että tulisin julkaisemaan montakin postausta juuri valmistuneesta nukkekodistani ja että pääosin blogini tulisikin olemaan nukkekotiblogi. Vaan eipä ole kovin montaa nukkekotipostausta blogin historiassa näkynyt. Blogissani vieraillaan kuitenkin viikoittain juurikin tuolta blogilistan nukkekoti kategorian kautta ja nukkekotipostauksia selatessani, tajusin, että en ole koskaan edes esitellyt koko nukkekotiani. Vain pieniä paloja sieltä sun täältä, mutta osa huoneista on kokonaan jäänyt esittelemättä. Palataanpa nyt siis muutaman vuoden takaisiin kuviin!


Vuosi 2007 tai 2008. Tuona talvena kävin Someron kansalaisopiston nukkekotikurssilla rakentamassa itselleni nukkekodin. Olin haaveillut omasta nukkekodista pitkään ja seurannut montaa nukkekotiblogia. Kun kurssi silloisessa kotikunnassani järjestettiin, olin innolla mukana. Nukkekotini ei ole ihan mittakaavassa 1:12, sillä sen asukkaina eivät ole nuket, vaan pehmolelut apina ja koira, Lassi ja Lotta tuttavallisemmin. Nämä pehmolelut ovat kulkeneet mukanani vuodesta 2001 ja lapsenmielisenä vielä lukioikäisenäkin nämä kaksi tyyppiä asustelivat vaatekaapissani. Abivuonna päätin siis rakennuttaa heille omankin talon, todettuani että nukkekotiharrastus sopii minkä ikäisille tahansa.


Melkein valmis talo. Neljä huonetta, ullakko, etupiha ja tavaralaatikot alla. Kummisetäni ystävällisesti toimitti minulle rakennusmateriaalit ja valmis talo painaakin aika lailla. Ovet on ostettu nukkekotiliikkeestä, kaikki muu on itse rakennettua. Ikkunat olivat aikamoinen projekti, mutta kaiken vaivan arvoiset. Rappusetkin rakensin itse kun sopivia ei valmiina löytynyt.


Etupiha, joka keräsi kamalasti pölyä ollessaan koko ajan käännettynä seinään päin.


Lotan huone, pienen prinsessan valtakunta


Lassin huone, pikku poikavintiön huone
( tajusin muuten, että kuvat tästä huoneesta ovat tosi keskeneräisessä vaiheessa otetut, rakensin tuonne meinaan kirjoituspöydän ja yöpöydänkin, mutta niistä ei tietenkään löytynyt yhtään kuvaa )


Eteinen (olenko muuten maininnut siitä, että äitini imuroi tuon vihreän maton ja tein tilaan myöhemmin uuden?!)


Yläkerran aulatila ja olohuone. Seinien yläreunasta puuttui vielä tässä kohtaa listat, nekin kyllä laitettiin paikkaansa aikanaan.


Vintillä on kaksi huonetta, toinen Lassin huoneen lisäosa, jonne suunnittelin kovasti kulkua tuolta huoneen puolelta puolatikkailla. Toisella puolella, aulatilan yläpuolella on varastotilaa.

Sekalaista kuvasatoa nukkekodista ja sen yksityiskohdista:












Suurimman osan noista huonekaluista olen siis itse rakentanut. Muutama on ostettu, mutta varsinaisia nukkekodin huonekaluja ei kamalasti ole. Pientä krääsää olen kerännyt vuosien mittaan ties mistä, löytyypä nukkekodista matkamuistoja Roomasta, Kanariansaarilta, Kööpenhaminasta, Tallinnasta ja monesta kotimaan kaupungista. Pääsiäismunista saadut yllätykset ovat myös nähtävillä. Aika paljon tarvikkeista olin valmistanut jo ennen nukkekotikurssia, mutta paljon tuli tehtyä kurssin aikanakin. 


Ylijäämäkamaa "muutosta" ja käsitystä siitä, minkänäköinen näkymä on tällä hetkellä. Muutettuani omaan kotiin nukkekotini jäi vanhempieni luo vanhaan huoneeseeni. Eteen laitettiin pleksi, jottei pöly pääsisi valtaamaan paikkoja ja ettei vierailevien sukulaisten pienet sormet pääsisi taloa vahingoittamaan. Paljon oli suunnitelmia vielä nukkekodin suhteen, mutta projekti jäi muiden jalkoihin. Keväällä 2011 vanhempani myivät talon muuttaen pienempään, jossa ei ollut enää tilaa nukkekodilleni eikä se mahtunut omaan pieneen yksiöönikään. Niinpä oli aika pakata myös nukkekodin tavarat laatikkoon ja viedä talo säilytykseen kellarikomeroon. Jossa se on nyt siis ollut jo muutaman vuoden. Siinä varmaan yksinkertaisuudessaan se syy, miksei tässä blogissa kovin usein näy nukkekotipostauksia. Edelleen pidän pienestä näpertelystä ja seuraan itse nukkekotiblogeja. Ehkäpä vielä jonain päivänä koittaa se hetki, kun nukkekotini vihdoin mahtuu taas johonkin ja pääsen jatkamaan sen rakentelua. Nukkekotijutut ovat edelleen kiinnostukseni kohteita, mutta tässä elämäntilanteessa niistä on vain pitänyt luopua. Olen pikkutalostani silti kovin ylpeä ja haaveilen tekeväni joku päivä siihen lisäsiivenkin. Koska? Sitä en vielä tiedä. Eli ei täällä varmaan jatkossakaan tulla nukkekotijuttuja näkemään, sen sijaan se yksi mineilyprojekti olisi edelleen kesken ja kutkuttaisi tällä hetkellä aika kovin. Katsotaan mitä tapahtuu...